Äidinkielen opettajina lukiossa toimivien tai toimineiden Tommi Kinnusen ja Minna Rytisalon kirja oli hyvin kiinnostava lukukokemus. Kirja muodostuu heidän toisilleen kirjoittamista kirjeistä. Kinnunen opettaa Turussa edelleen, Rytisalo erosi virastaan uupumuksen jälkeen ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Heidän avaintonsa koulun muutoksesta, arjesta, oppilaista ja opetuksesta ovat tutulta kuulostavia ja surullisia. Tuntuu, että opettajia ei kuunnella ollenkaan, kouluun viedään aina vain uusia juttuja, jotka tekevät opettamisesta (ja oppimisesta) aina vain hankalampaa ja raskaampaa.
Koulu muuttuu ja yhteiskunta muuttuu, eikä sille tietysti voi mitään, mutta suuntaan kai voisi jotenkin vaikuttaa. Esimerkiksi digilaitteet ovat arkea, mutta niiden ei pitäisi ohjata opetusta, vaan olla apuna silloin, kun se on järkevää. On tosi hölmöä, että samalla kun valitetaan, etteivät nuoret lue, heille ei enää anneta fyysisiä koulukirjoja... Ruutuaka van kasvaa, ja keskittymiskyky huononee, kun laitteella voi tunnin aikana pomppia milloin missäkin nettikaupassa tai seurata esimerkiksi jalkapalloa.
