Rikinkeltainen taivas

 

Itse ostettu joululahjakirja. Westömäinen tarina, muistutti Missä kuljimme kerran -romaania. Jollakin tavalla otteesta tuli mieleen myös John Irving: hieman eksentrisiä hahmoja, paljon seksiä (rakkauttakin, mutta enemmän ihan muuta). Päälimmäiseksi kirjasta jäi mieleen hävitys ta tuhlaus. Kirjailija-Frej haahuili ja tuhlasi elämänsä tai ei ainakaan saavuttanut kovin paljon, Ramsvikin kartano myytiin ja tuhottiin, eivätkä Rabellin sisaruksetkaan kovin onnellista elämää saaneet. Jotenkin uskoisin/toivoisin useimmilla olevan tasaisempaa ja onnellisempaa - tiedä häntä sitten. Toisaalta harva mitään kovin merkittävää saavuttaakaan, ellei omia lapsia sellaisena pidä. Ja tedä häntä sitten, pitääkö saavuttaakaan. Maailma menee eteenpäin Rabelleista tai muista paljon välittämättä. Hyvin kirjoitettu kirja, joka ei silti oikein vakuuttanut tai innostanut. Elokuvan (tehty 2021) taidan silti katsoa Areenasta, se on sinne palaamassa 5.1.2025.

Taivaslaulu

 

Pauliina Rauhalan vanhoillislestadiolaisuuden kuvaus on kaunis ja järkyttävä. Päähenkilöiden suhteesta ja perheestä voisi monia ottaa mallia, mutta lestadiolaisyhteisön fanaattisuus on kauhistuttavaa ja raivostuttavaa. Uskonto on oopiumia kansalle, mahtava vallankäytön väline monessa tilanteessa ja monenlaisille johtajille.

Tuletko sisarekseni

 

Ekotorilta löydetty Joulukuusivarkasua pisti selaamaan kirjastosta muitakin Virtasen kirjoja. En usko aiemmin lukeneeni 1960-luvun uusperheestä kertovaa Tuletko sisarekseni -romaania. Se on seljamaisella otteella kirjoitettu, siirtää 1960-luvun maailmaan, ja samalla hyvin moderni uusperheasetelmassaan. 

Kuvaamataidon opettaja Iiris Tuisku ja lääkäri Pekka Poukama ovat löytäneet toisensa, mutta kummankin lapset vastustavat uutta liittoa. Tuiskun lasten isä on kuollut, Poukamat ovat eronneet. Puokaman Ullan ja Annan äiti Outi on näyttelijä. Hän on jättänyt perheensä - hyvin poikkeksellinen ratkaisu vieläkin. Romaani on tietysti kliseinen onnellisinen loppuineen, mutta ei millään tavalla äitelä tai edes epäuskottava. Henkilöhahmot ovat monisärmäisiä ja tunnelma on arkisella tavalla lämmin, ei kiiltokuvamainen. Älli, että tämäkin kirja on hautautunut kirjaston varastoon, se ei sieltä sattumalta nykyvarhaisnuorten käsiin joudu, vaikka sen kyllä ansaitsisi.

Feature - kirjoittamisen mestarikurssi

 

Feature tarjosaa yhden kirjan verran ohjeita ja ideoita feature-juttujen eli kertovan journalismin tekemiseen. Kirjassa useat tunnetut journalistit kertovat, miten featurea pitää kirjoittaa. Osaisinpa tehdä perässä.

Joulukuusivarkaus

 

Ekotorilta vastaan käveli Rauha S. Virtasen Joulukuusivarkaus, joka sopi hyvin luettavaksi ennen joulua. Joulukuusivarkaus on kuin aikamatka 1960-luvun Suomeen. Se asettaa rinnakkain Nurmen työläis- ja Raikalan kapitalistiperheen, ja ottaa selkeästi kantaa yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuteen ja epäkohtiin. Koulut ovat politisoitumassa, ja se vaikuttaa nuorten elämään. Nurmen perheen isä on työtön ja sairastelee, rahasta on todella tiukkaa. Isommat lapset auttavat, eikä yhteiskunta kohtele heitä silkkihansikkain - päinvastoin. 

Ihmiskuvaus on luontevaa. Kantaa ottavuudestaan uolimatta kirjassa ei sorruta yksisilmäisyyteen: molemmissa perheissä on hyvää ja pahaa, lämpöä ja torjuntaa. Tässä mielessä kirja on kestänyt aikaa todella hyvin. Toki isä-Raikala tarjoaa aika vähän samaistumispintaa... 

Joulukuusivarkaus muistuttaa, miten yhteiskunta on muuttunut. Peruskoulu kaikessa pisa-heikkoudessaankin on parempi kuin aikaisempi oppikoulujärjestelmä. Tasa-arvo on edennyt. Nuorten yhteisöllisyys on vähentynyt. Kirjan nuoret viettävät aikaa yhdessä, kasvotusten. He ottavat kantaa, tekevät asioita. Nykyään ollaan passiivisempia, vähemmän sosiaalisia. Yhteiskunnalliset erot vähentyivät Suomessa pitkään, luokkien väliset erot kapenivat. Nyt saatetaan olla taas menossa lähemmäs 1960-luvun maailmaa, kun rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Joulukuusivarkaus saattaa kohta olla ajankohtaisempi kuin kuvittelisikaan.

Väärentäjä Grandellin elämä ja lankeemukset

 

Kirsi Vainio-Korhonen ja miehensä Mikael Korhonen ovat saaneet paljon selville Carl Grandellista ja Lovisa Herlinista, jotka päätyivät erilaisten köyhyyteen ja huono-osaisuuteen ajaneiden sattumien kautta väärentämään rahaa ja levittämään näitä väärentämiään seteleitä. Mikael Korhonen törm'si sattumlata sukututkimusta tehdessään väärentäjiin liittyviine oikeudenkäynteihin. Tutustuessaan näihin paremmin, hän löysi oikeustapausten ohessa todistusaineistoksi talletettuja vääriä seteleitä. Tämä johti tutkimaan suomenkielisten kansanihmisten kirjoitus- ja ruotsinkielentaitoa - siitä syntyi isokin tutkimusprojekti. Samalla syntyi tämä kirja, jossa keskitytään melkein salapoliisitutkimuksena selvittämään, miten Carlista ja Lovisasta tuli rikollisia.

Tarina oli kiinnostava, vaikka ihan lopussa jäljet häviävät, eikä esimerkiksi tiedetä, päätyikö Carl Grandell koskaan Siperiaan asti, jonne hänet rikokset tunnustettuaan tuomittiin. Arkistoista voi näköjään edelleen löytää uusia, ennen tutkimattomia aineistoja. Osaisikohan jotain vielä joskus etsiä ja löytää itsekin?

Verivelka

 

Porilaisen Arttu Tuomisen dekkari alkoi tutusta paikasta, Ahlaisten Ämttön Korpholmasta. Mökillä ryypättiin ja Rami Nieminen sai surmansa. Dekkarin juoni oli kohtuullisen uskomaton, mutta tarina oli silti vetävästi kirjoitettu. Kirjassa oli jotain hyvin porilaista: ankeutta, harmautta, huonoa tuuria... Rami Niemisen surmaa ei kukaan surrut. Niemiseen kohtaloon kietoutuivat lapsuusajan kaverukset Antti ja Jari, joista toisesta oli tullut juoppo pikkurikollinen ja toisesta poliisi (kovasti tuli mieleen Veturimiehet heiluttaa -elokuvan pääosassa ollut kaksikko).

Epäuskottavuudestaan huolimatta Verivelka oli sympaattinen kirja (jos raa'astakin dekkarista voi niin snaoa). Se on ensimmäinen Delta-sarjassa eli Jari-poliisin ura jatkuu. Täytyy hakea kirjastosta seuraava luettavaksi.

Kasvatti

 

Kasvatti oli mielestäni enemmänkin pitkä novelli kuin romaani. Kieli oli täsmällistä ja kaunista. Kristiina Rikmanin suomennosta kehuttiin internetissä, ja osaan kuvitella sen välittävän Keeganin haluaman tunnelman hyvin. Kirjan päähenkilö on pieni tyttö Petal, joka pääsee köyhästä, taas yhdellä lapsella kasvavasta perheestään vuodekis kasvatiksi lapsettomalle avioparille, ehkä äitinsä sukulaisille (jopa sisarelle?). Ensimmäistä kertaa elämässään hän kokee lämpöä ja rakkautta, ei vain puutetta ja kiirettä. Keegan ei mitenkään mässäile köyhyydellä tai kurjuudella, ja se tekeekin tytön kokemuksista koskettavampia. 

Hyvin erilaisissa oloissa me elämme, lähtökohdat tai mahdollisuudet eivät todellakaan ole kaikille samanlaisia. Kasvatti on nopeasti luettu, mutta se jää mieleen pyörimään pidemmäksi aikaa. Toivottavasti Petalille kävi vielä hyvin, samoin hänen äidilleen Marylle. Suosittelen kirjaa kaikille niille, joiden mielestä kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet kouluttautua tai menestyä. Vaikka 1980-luvun Irlanti oli Suomea synkempi takapajula, mutta mitenköhän mahtaa olla tilanne 2020-luvulla? 

Metsän peitto

 

Turussa luovaa kirjoittamista opiskelleen Linnea Kuuluvaisen esikoisromaani on dystopia, jossa luonto on hyökännyt ihmisten kimppuun ja Turusta on tullut totalitaarinen muurien taakse suojautuva Valtio. Tarina on suoaviivaiseen makuuni hiukan liian runollinen, ja toisaalta ihmiskuvaus jää mielestäni ohueksi, mutta toisaalta kirjassa on uudenlaisia, oivaltavia ajatuksia tai ideoita. Ihminen on ilmastonmuutoksen myötä pilannut vanhan suomalaisen luonnon, vieraslajit ovat ottaneet vallan ja juuri ne hyökkäävät tappaen ihmisiä täysin säälimättä - niin kuin ihminen on pitkään tehnyt luonnolle. Surullista on, että sekään ei oikeastaan muuta mitään: ihmiset suojautuvat muurinsa taakse, jatkavat taistelua sen sijaan, että yrittäisivät löytää tasapainon tai sopusoinnun luonnon kanssa. Johtajat tekevät elämästä kurjaa luokitellen ihmiset eri arvoisiksi, ihmisoikeuksia ei ole. Luontoa, metsää, yritetään lepytellä uhraamalla sille ruumiita ja niiden puutteessa myös vanhoja ihmisiä. Tästä tulee mieleen Piia Leinon Yliaika, vaikka tässä tappaminen onkin sattumanvaraisempaa. 

Mielenkiintoinen esikoisteos. Ideat olisivat voineet riittää vielä parempaankin, jos niitä olisi kehitelty hieman enemmän.

Takamailla: Saari, joka repesi

 

Vinkki tähän kirjaan tuli muistaakseni Nautic-lehdestä, jossa usein esitellään jotenkin veneilyyn ja mereen liittyviä teoksia. Kyseessä on dekkari, mutta ei ihan tavanomainen sellainen, sillä tarina on verisyydestään huolimatta tai ehkä sen vuoksi enemmänkin slapstick-komedia. Juoni on monipolvinen, käänteitä riittää. Henkilöt ovat eksentrisiä, mutta tapahtumapaikkana on hyvin todellinen Korppoon kylä. Tapahtumien keskiössä on Verkanin vierassatama ja ravintola Buffalo, jonka ostaa helsinkiläinen Jennifer. Hänen ympärilleen alkaa syntyä ruumiita. 

Kiinnostava kirjatuttavuus. Takamailla-sarjassa on ilmestynyt toinenkin Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuva romaani, ja lisää on luultavasi luvassa.

Vapaaherratar

 

Hakoisten naiset -sarjan kakkososa tuli kahlattua loppuun saakka. Toivoin ykkösosan, Hakoisten Annan luettuani, että romaanien henkilöihintulisi jonkinlaista särmää. Näin ei minusta kakkososassa ollut. Päähenkilö, Helena von Burghausen koki kovia, ja siitä oli masentavaa lukea, mutta tapahtumat eivät silti varsinaisesti koskettaneet - enemmänkin ärsytti. Jäin miettimään, miksi näistä tapahtumista oli syytä kirjoittaa? Tutkimus- ja taustatyö oli edellisen osan tavoi varmasti hyvin tehty, mutta kirjan pitkäpiimäisyyttä se ei ainakaan minun mielestäni pelastanut. Aika väkisin kahlasin kirjan loppuun, lähinnä toivoen, että edes jollakin kartanon perheenjäsenelle tapahtuisi jotain iloista ja onnellista. Turha toivo!

Ysin kevät

 

Nuorten romaani Rafusta, joka kokee olevansa vähemmän fiksu kuin ihmeellinen isoveljensä. Kaikki olettavat hänen menevän ysin jälkeen lukioon, mutta Rafu ei haluaisi nähdä sitä niin itsestäänselvänä. Ja perheeseen on vielä syntymässä vauva! Miksi tarvitaan iltatähti (joka vielä on tyttö)?

Tyypillinen nuorten romaani. Nopealukuinen, ei huono, mutta ei kovin mieleenpainuvakaan.

Naisia jotka etsivät suurta tulta

 

Moona Laakson Naisia jotka etsivät suurta tulta kertoo 1900-luvulla eläneistä naisista, jotka halusivat tulla nähdyksi - tai niin hän sanoo, ehkä he eivät halunneetkaan, koska kerran jäivät miestensä (tai isänsä) varjoon. Laakso puhuu "varjonaisista".

Kirjassa äänen saavat Tove Janssonin elämänkumppani Tuulikki Pietilä, Greta Hällfors-Sipilä, Aino ja Elissa Aalto, Saimi Järnefelt, Majsi Salokivi, Leevi Madetojan puoliso ja Eino Leinon rakastajatar Hilja Onerva Lehtinen, Kirsti Gallen-Kallela ja Tyko Sallisen puoliso Helmi Vartiainen. Sekalainen joukko naisia, joihin Laakso yrittää saada jonkin yhteyden. 

Kirjasta jäi teennäinen olo. Minusta Laakso ei onnistunut koskettamaan naisia tarpeeksi läheltä. He tosiaan jäivät varjoon, eivät puhuneet itse, vaan Laakso asetti sanoja heidän suuhunsa - tai siltä minusta tuntui.

Tulen ja jään laulu 2: Kuninkaiden koitos

 

Kuninkaiden koitos jatkaa Tulen ja jään laulu  -sarjaa. Se on sarjan toinen osa. Henkilöt lisääntyvät ensimmäisestä kirjasta paljon. Niistä on välillä vaikea pysyä perässä, koska osa käyttää eri paikassa eri nimeä. Paikatkin vaihtuvat aika nopeasti, mutta niissä pysyy paremmin perillä, kirjan alussa on myös kartat alueista. Juoni on hyvä ja etenee mukavasti eikä jää paikalleen pitkiksi ajoiksi.

Kirjoista on tehty myös sarja. Se on mielestäni hyvä. Siitä on jätetty kylläkin hyviä sivujuonia pois, jotka ovat kirjoissa. 

940 päivää isäni muistina

 

Tyttären päiväkirjantapainen kirja isän viimeisistä vuosista, muistisairaudesta ja sen aiheuttamista tunteista: miten elämä muuttuu, yhtäkkiä ja pyytämättä. Muisisairaus on surullinen asia, mutta surullista on myös se, miten huonosti sairastuva ja hänen omaisensa terveydenhuollossa kohdataan. Miten sellainen pärjää, jolla ei ole ketään? En muuten tiennyt, että 1970 laista poistettiin lasten velvollisuus huolehtia vanhemmistaan. Yhteiskunnan siis pitäisi hoitaa, mutta näinhän se ei tietenkään oikeasti mene - enkä loikeastaan tiedä, miksi se kuuluisikaan niin mennä.

Ajatuksia herättävä kirja. Hanna Jensen ei saarnaa tai tee sen paremmin itsestään kuin isästäänkään mitään kiiltokuvaa. Ihmiset ovat erilaisia muistisairainakin (ja taudinkuvat ovat erilaisia) joten tilanteeseen on vaikea valmistautua.

Isäni vaiettu sotavankeus

 

Toimittaja petri Saraste on kirjoittanut kirja isästään Kaukosta, joka vietti 1944 puoli vuotta sotavanjeudessa Neuvostoliitossa. Kirjan ytimen muodostaa Kaukon itsekirjoittama muistelma, jota Petri on täydentänyt taustoittamalla tarinaa Sarasteen perheestä, sekä omilla että veljensä muistoilla.

Kirja on kiinnotava dokumentti yhden miehen sotapolusta, joka ei ole erityisen kunniakas tai merkityksellinen, onpahan vain yksi tarina monista. Tarinassa olisi ollut mielestäni varaa tiivistää, hiukan terävöittää kertomusta - pysyä ytimessä. Jo aluksi lähdetään liikkeelle "muinaiset roomalaiset" -tyylillä todetan, että 1820-luvulla Rovaniemen seudulla oli asukkaita vain parisen tuhatta - entä sitten, kun Sarasteiden tarina Rovaniemell' alkaa vasta vuodeta 1916. 

Suomalaisten sotavankien muistelmia on kerännyt  ainakin Timo Malmi: Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa eli tarinoita löytyy muitakin.

Vaikea laji: kirjoittajan muistelmia

 

Hassu kirja. Vaikea sanoa mitään, kun hlö on tehnyt niin monia erilaisia asioita, ja muistelee niitä sekalaisessa järjestyksessä. Kiinnostavaa, miten erilaisia juttuja voi kirjoittajana tehdä, ja jotenkin tulla toimeen. Toki nykyhallitus tekee siitä aina vaan vaikeampaa. Säästää pitää, mutta ehkä voisi miettiä paremmin, mistä se tehdään.

Kaarna

 

Tommi Kinnunen kirjoittaa edelleen sodasta, mutta löytää siihen uuden näkökulman kertoessaan Pohjois-Suomen ihmisten kohtaloista partisaanien kynsissä. Kaarna on (taas) melko synkkä kirja, ja ihmiskuvauksen taidokkuudesta huolimatta minun on vaikea uskoa, etteikö päähenkilö Laina olisi kertonut sodanaikaisista tapahtumista kenellekään - jolloin hän olii pystynyt käsittelemään ne. Toisaalta: aika on ollut eri. Ehkä jotkut aista vaan ovat liian vaikeita kerrottavaksi kenellekään. Kun oikein mietin, on sellaisia itselläkin, ei vaan onneksi yhtä raskaita.

Suosittelen kirjaa, vaikka Kaarnasta jäi osin paha mieli. Niin monen ihmisen elämä meni pilalle. Tyttäret jättivät pohjoisen taakse, niin kuin Laina toivoi. Mitenköhän hän perusteli itselleen, ettei kertonut Martille tämän taustasta, ja vielä piti tämän lähellään loppuun asti? Olikohan Martti osin oikeassa, kun hän muisti jonkun käskeneen pitää huolta Lainasta? Voisiko äitinsä unohtaa kokonaan, ellei tästä kukaan koskaan kerro? Miten moni asioista, joita luulemme muistavamme, onkin vain meille kerrottu kertomus, ei aito oma muisto? 

Tulen ja jään laulu 1: Valtaistuinpeli

Valtaistuinpeli aloittaa seitsemänosaisen Tulen ja jään laulu-sarjan, josta on julkaistu viisi osaa. Kirja sarjasta on HBO tehnyt televisiosarjan. Se on ollut todella suosittu.

Valtaistuinpeli kertoo Seitsemästä kuningaskunnasta, jossa on 15 vuotta sitten vaihtunut valta verisesti, kun edellisen kuningassuvun jäsenet kahta lukuun ottamatta murhattiin. Nyt kuningas Robert Baratheon haluaa vanhan ystävänsä Eddard ''Ned''  Starkin kourakseen, koska edellinen koura eli kuninkaan korkein neuvonantaja on murhattu. Kuningas vierailee tämän takia Eddardin luona Talvivaarassa. Eddard ryhtyy kuninkaan kouraksi, vaikka ei haluaisi ja rupeaa tutkimaan edellisen kouran kuolemaa. Samalla hän saa  muitakin asioita selville, mikä johtaa hänen päänsä menetykseen. Kirjan aikana käydään läpi myös Nedin lapsien ja vaimon sekä muiden suurten sukujen valtaa haluavien ihmisten tekemisiä.

Kirja on kirjoitettu hienosti monen henkilön näkökulmasta. Joka luku alkaa sillä, että kenen näkökulmasta katsotaan, ja luvussa on vain yhden henkilön näkökulmia. Kirjassa on paljon sukuja ja henkilöitä, jotka menevät välillä sekaisin, ellei lukija ole tarkkana. Myös paikkoja on paljon, mutta niiden nimet ovat niin erilaisia, että ne eivät mene sekaisin ja niistä on hyvä kartta kirjan alussa.

Kirjan alku on vähän raskas, koska esitellään paljon ihmisiä, mutta kun tapahtumat saavat vauhtia kirja vetäisee mukaansa ja imusta on vaikea päästä eroon. Siihen auttaa seuraava osa.

Veljeni leijonamieli

 

Veljeni leijonamieli kertoo Korpusta ja Joonatanista jotka ovat veljiä. Korppu toteaa hyvin kirjassa että pitää tehdä jotain tai ei ole ihminen vaan rikkahippunen.

Kirja käsittelee hienosti veljesten välistä rakkautta.

Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä

 

Baladi laulinnuista ja käärmeistä kertoo Panemin tulevan presidentin Cornelius Snow'n nuoruudesta ja nälkäpelin historiasta. Se on aika synkkä kirja, minusta synkempi kuin varsinainen Nälkäpeli, sillä Corneliuksesta on vaikea pitää. Vaikka perheen historia ja hänen kohtaamansa vaikeudet tavallaan selittävät, miksi hänestä tuli epämiellyttävä tyyppi, ne eivät kuitenkaan mitenkään oikeuta hänen käytöstään. Kirja ei imaissut mukaansa samalla tavoi kuin Katniss Everdeenista kertovat kirjat.

Kottikärrykaruselli

 

Helppolukuinen, sujuvasti kirjoitettu kirja hevosyrittäjän arjesta. Hauska ja nokkelakin, mutta silti siitä ei jäänyt pikein mitään mieleen pidemmäksi aikaa. Ehkä se kolahtaa vielä paremmin sellaisille, jotka ovat nuoruudessaan pyörineet hevostalleilla ja tuntevat niiden ilmapiirin minua paremmin.

Huokauksia luokasta

Äidinkielen opettajina lukiossa toimivien tai toimineiden Tommi Kinnusen ja Minna Rytisalon kirja oli hyvin kiinnostava lukukokemus. Kirja muodostuu heidän toisilleen kirjoittamista kirjeistä. Kinnunen opettaa Turussa edelleen, Rytisalo erosi virastaan uupumuksen jälkeen ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Heidän avaintonsa koulun muutoksesta, arjesta, oppilaista ja opetuksesta ovat tutulta kuulostavia ja surullisia. Tuntuu, että opettajia ei kuunnella ollenkaan, kouluun viedään aina vain uusia juttuja, jotka tekevät opettamisesta (ja oppimisesta) aina vain hankalampaa ja raskaampaa.

Koulu muuttuu ja yhteiskunta muuttuu, eikä sille tietysti voi mitään, mutta suuntaan kai voisi jotenkin vaikuttaa. Esimerkiksi digilaitteet ovat arkea, mutta niiden ei pitäisi ohjata opetusta, vaan olla apuna silloin, kun se on järkevää. On tosi hölmöä, että samalla kun valitetaan, etteivät nuoret lue, heille ei enää anneta fyysisiä koulukirjoja... Ruutuaka van kasvaa, ja keskittymiskyky huononee, kun laitteella voi tunnin aikana pomppia milloin missäkin nettikaupassa tai seurata esimerkiksi jalkapalloa.

Kiinan poliittinen järjestelmä

 

Kiina on omaa lajiaan. Perusteellinen ja vähän raskaskin teos Kiinasta, erityisesti valtion roolista taloudessa ja ulkopolitiikassa.

Linkkaampa tähän videon, joka liittyy aiheeseen, vaikkakaan ei kirjaan. Kiina on kansalaistensa valvonnassa muutamankin askeleen muita edellä.

Social credit system

Pienen rakettimiehen maa

 

"Pienen rakettimiehen maa" on saanut nimensä presidentti Donald Trumpin sutkauksesta. Toimittaja Jouni Hokkanen on aiemminkin kirjoittanut Pohjois-Koreasta: Pohjois-Korea – Siperiasta itään, 2013. Hän siis ilmeisesti tuntee maan kohtuullisen hyvin. En ole edellistä kirjaa lukenut, mutta tämän voisi ajatella olevan päivitys siitä, miten maa on viimeisimmän Kimin aikana muuttunut.

Kirjan rakenne on hiukan hajanainen. Se koostuu eräänlaisista erillisistä tarinoista. En puhuisi kolumneista tai paikinoista, vaikka niissä jonkin verran kommentteja ja huumoriakin on. Tyylilaji on ehkä enemmän reportaasi: voisi ajatella lukujen olevan artikkeleita, joista puuttuvat kuvat. Kirja olisi vaikuttavampi, jos se olisi yhtenäisempi tai tarinallisempi, eikä pelkkä irrallisten huomioiden kokoelma. Pohjois-Korea on kuitenkin valtiona niin outo, että julkaistut havainnot, ei pelkkä kuulopuhe, puoltaa paikkaansa.

https://areena.yle.fi/podcastit/1-65915147

Sateentekijät - eräänlaiset päiväkirjat 1992-2001

 

Björn Wahlroosin muistelmien jatko-osa tuli hankittua isänpäivälahjaksi - eräänlainen "meccano-lahja" eli itseänikin kiinnostava luettava. Wahlroos kirjoittaa aika avoimen tuntuisesti ja kehuu muitakin kuin itseään. Kirjoitustyyli on sujuvaa. Kirjassa on paljon tapahtumia, eivätkä ne aina etene ihan kronologisesti, mutta "jutun juoni" säilyy. Tässä kirjassa tulee jo vastaan muutama jollakin tasolla tuttukin tyyppi. Kirja oli kaiketi mielenkiintoinen myös saajansa mielestä.

Wahlroos oli luullut muistelmiensa mahtuvan kahteen kirjaan, mutta eipä mahtunut - kolmas on tulossa. Hankintalistalle menee sekin!