Marraskuu 1942

 

Taas tällainen kirjastosta mukaan sattumalta tarttunut historian kirja. Se kuvasi hyvin monen, eri puolilla maailmaa asuvan ihmisen kokemuksia marraskuussa 1942 - toisen maailmansodan ratkaisuvuonna. Henkilöitä oli monta, ja heidän vaiheistaan kerrottiin sekalaisessa järjestyksessä, joka teki lukemisesta hiukan raskasta. Kohtalot olivat toisaalta hyvin kiinnostavia, ja kirjasta sai eräänlaisen läpileikkauksen arjesta eri puolilla maailmaa.

Englund on ruotsalainen historian tutkija, ja kirja oli lähdeviitteistetty. Silti jäin miettimään kirjan tyyliä: aika rohkeasti Englund teki päätelmiä ja kuvasi henkilöiden ajatuksia ja tunteita. Tyylilajista voi olla montaa mieltä,  enkä ole omastakaan mielipiteestäni ihan varma.

Väsyneet naiset

 

Bloggaaja Hanne Kettusen kynä luistaa tai näppis laulaa sujuvasti. Vaikka tunnistankin osan "metatyöstä", joista kirjan naiset väsyvät, ei aihe oikein kolahda. Olen vissiin liian vanha, ja luulen luottavani enemmän omaan järkeeni kuin kirjan ympäristön sekalaisiin vaatimuksiin väsyvät naiset. Vaatimuksia toki on! Takuulla uupuu, jos jokaisen Hesarin, Kaksplussan tai Meidän perheen artikkelin lukee ja yrittää kaikkea noudattaa. 

Aihe on kyllä tärkeä: ylettömistä vaatimuksista on hyvä puhua. Perhe-elämä ja lapset eivät oikeasti vaadi sitä kaikkea, mitä milloinkin hypetetään. Loppujen lopuksi aika moneen riittää maalaisjärki. Onpa sinulla lapsia tai alaisia, työkavereita tai peheenjäseniä, tärkeintä on yhteen hiileen puhaltaminen, rehellisyys, muiden arvostaminen ja oikeudenmukainen kohtelu. Monet vaatimukset voi jättää omaan arvoonsa, ja yhdessä tekemällä voi siirtää vuoria. Ja joskus kannattaa jättä tekemättä, ostaa päivälliseksi pinaattilättyjä niin kuin Valeäidin mies Insinööri. Tällaista ratkaisukeskeisyyttä, rohkeutta kuunnella omaa ääntä olisin kaivannut kirjaan, joka jäi nyt mielestäni hiukan ongelmien listaamiseksi.

Kissa soitti ovikelloa

 

Villellä oli Lapin reissulla mukanaan (Uppo-Nallen lisäksi) klassikko Kissa soitti ovikelloa. Olen lukenut sen ekaluokalla. PIdin kirjasta silloin, eikä sen taika ollut kadonnut. Mii-Au opetti koko Ekin perhettä, ei vain kolmasluokkalaista Ekiä, ja vielä opettajaakin. Ekaluokkalaisena minua suretti, kun Mii-Au lähti, ja edelleen olisin toivonut sen jäävän Miettisille.

Sanna Marin

 

Kirja kertoi melkein yhtä paljon kirjoittajastaan kuin Sanna Marinista tai ainakin Nurmi yritti tunkea itsensä hyvin lähelle kohdettaan. En oikein tiedä, mikä tämä kirja oli: ehkä jonkinlainen henkilökohtainen muistelma tai analyysi Sanna Marinin elämästä ja muutoksesta poliitikkona ja ihmisenä. Jossakin arviossa kehotettiin lukemaan mieluummin Salla Vuorikosken kirja - ehkä minunkin pitää lukea se.

Kapina pulpetissa

 

Leea Lakan väitöskirjatutkimuksensa pohjlata kirjoittama kirja oli kiinnostava tutkimus "takarivistä". En tiedä, oppiko siitä paljonkaan ihan uutta, mutta ainakin se vahvisti tai toi näkyville erilaisia syitä lukemattomuuteen ja passiiviseen toimintaan koulussa.

- Kotiolot: luetaanko kotona, kannustetaanko lukemaan tai pidetäänkö koulumenestystä tärkeänä

- Koulun / luokan kulttuuri: onko "pakko" vai hellitetäänkö vaatimuksista koko ajan

- Opettajan merkitys: onko opettaja reilu, oikeudenmukainen, innostava... ja vaativa

- Koulukavereiden merkitys: onko huono juttu traihardata

Lakan havainto siitä, että kaikesta yritetään toisaalta liikaakin tehdä kiinnostavaa, eikä vaatimalla vaadita lukemaan myös tylsiä tai vaikeita tekstejä, oli myös minusta tärkeä.

Rakel

 

Hildur-trilogia jatkuu: Satu Rämö menestyi odottamattoman hyvin dekkareillaan, eikä ekonomina halua tappaa tuottavaa lehmää, joten sarja jatkui jo neljänteen osaan ja viideskin on tulossa. No, sinänsä itse pidin tämän kirjan alusta ja siitä, että luentomaisia Islannin erityispiirteitä kuvaavia osia oli aikaisempaa vähemmän. Teoksessa haettiin kantaa ottavampaa linjaa nivoen juoneen risteilylaivaturismia ja kalastuselinkeinon muutoksia. Tarinaan oli kuitenkin kerätty liikaa tavaraa, ja lopussa jäin ihmettelemää, tuliko joku nyt ratkaistua ts. mikä tämän kirjan ratkaistava rikos oikein olikaan...

Kirjan nimi Rakel viittaa päähenkilö-Hildurin äitiin, mutta hänen tarinaansa käsiteltiin kirjassa hyvin vähän. Melkein enemmän puhuttiin Runar-isästä. Yhteiskunnallisten aiheiden lisäksi yksi pikkupätkä juonessa käsitteli kuollutta vauvaa (jonka kuolinsyy lopulta liittyi aikaisempiin kirjoihin, geenivirheeseen). Minusta tämä sivujuoni oli täysin turha, se ei liittynyt yhtään mihinkään. Yhteiskunnallisista aiheista olisi voinut valita vain toisen, nyt kumpikin jäivät aika kevyiksi ja tarinat jotenkin sotkeutuivat toisiinsa.

Jakobista en ole hahmona jostakin syystä koskaan pitänyt. Ehkä muutkaan eivät pidä, koska hänen pojallaan Matiaksella on vaikeuksia sopeutua Islantiin, eikä hän tule toimeen vanhempiensa kanssa... Negatiivisia ja outoja ihmissuhteita Rämön kirjoissa on vähintään tarpeeksi.

Rämön kirjat voisivat olla parempia, jos hänellä ei olisi niin kiire saada niitä ulos. Rakelin sisällössä on paljon hyvää ja kiinnostavaa, mutta kehittely jää kesken. Lopputuloksena on latteahko juoni, liikaa sekalaisia tarinan aihioita, jotka lopussa hätäisesti vedetään yhteen. Rahaa tulee, mutta pidempiaikaista menestystä ja mainetta olisi (ehkä) voinut saada käyttämällä viimeistelyyn huomattavasti enemmän aikaa.