Putinin pihapiirissä - Venäjän suurvaltaoperaatiot Suomessa

 

Toimittaja Tuula Malin on seurannut Venäjän toimia, erityisesti erilaisia maakauppoja Suomessa koko 2000-luvun ajan ja tehnyt niistä ja muistakin Venäjän vaikuttamisyrityksistä tai -mahdollisuuksista juttuja. Putinin pihapiirissä on syntynyt eräänlaisena koontina tästä aiheesta. Se on julkaistu 2020 eli siinä on jo mukana yhteiskunnan / viranomaisten havahtuminen (lopultakin), joka johti mm. Airiston Helmen omistusten tutkintaan 2018. En ala tässä referoimaan kirjaa sen tarkemmin, totean vaan sen olevan mielenkiintoinen kertomus suomalaisesta hyväuskoisuudesta - toivottavasti ei kovin suureksi osaksi tahallisesta toiminnasta. Sitäkin on pakko olla joukossa, muuten ei venäläisten kovin pehmeä kohtelu hallinnon monilla tasoilla ole selitettävissä.

Universumien tomu: maaginen kaukoputki

 

Kirjan aluksi Lyra on rouva Colterin vankina nukutettuna uneen lääkkeillä. Kirkon väki ja Lordi Asrielin väki haluavat molemmet löytää heidät ensin. Kirkko tappaakseen ja Lordi Asriel suojellakseen. Syntyy suuri taistelu. Willkin ilmestyy pelastamaan Lyraa. Hän saa Lyran pelastetuksi, mutta veitsi hajoaa palasiin. Lyra, Will ja kaksi heidän mukaansa tullutta Lordi Asrielin vakoojaa vaihtavat maailmaa ja löytävät Iorek Byrnisonin haarniskakarhun. Se auttaa heitä korjaamaan veitsen. Lopussa käydään suuri taistelu kirkon ja Lordi Asrelin joukkojen välillä. Taistelun jälkeen Lyra ja Will etsivät vielä daimoneitaan. Loppu sitoo kaikken hyvin yhteen

Will ja Lyra jäävät omiin maailmoihinsa. Heillä on tehtävä: opettaa muita, jotta tomua tulee lisää.

Koko sarja on hyvä. Hahmoja ja paikkoja on paljon ne menevät välillä sekaisin. Hieno idea kirjoittajalta keksiä että on monta maailmaaa.

Puuvillatehtaan perijä

 

Ann-Christin Antellin trilogian toista osaa sai odottaa kirjastosta monta kuukautta, mutta sieltä se aikanaan tuli. Kolmaskin osa on jo ilmestynyt ja tilauksessa - varauksia siihen on ennen minua yli 1000. Sarja siis kiinnosta monia muitakin kuin minua. Se on hienoa, sillä kirjat ovat niin perinteisiä juonivetoisia romaaneja kuin olla voi eli hyvin kirjoitetulla tarinalla on edelleen markkinansa. Kirjoja on myyty yhteensä jo yli 100 000 kappaletta, mikä on aika mahtava saavutus näinä aikoina.

Kuten etukäteen tiesin, kakkososa kertoo Jenny ja Fredrik Barkerin ottotyttärestä Martasta, joka yhdessä veljensä Matin kanssa palaa Ruotsista Turkuun. Matti menee lukioon. Martta hoitaa veljensä taloutta ja pääsee myös kansankirjastoon töihin. He tutustuvat uudelleen vanhoihin tuttaviinsa Lehtosen sisaruksiin ja tasapainoilevat uuden säätynsä ja seurapiirien sekä syntyperänsä ja vanhojen ystäviensä välissä. Olin kirjoittanut ensimmäisestä osasta kertovaan blogipostaukseeni, että toivoisin Jennyn olevan mukana kakkososassa muutenkin kuin statistina, mutta olin väärässä: Martta oli kiinnostavampi ja moniulotteisempi sankaritar kuin Jenny. 

Trilogian ensimmäisessä osassa historia tuntui joissakin kohdin hiukan oppikirjamaiselta tai päälleliimatulta, mutta kakkososassa sitä ongelmaa ei minusta ollut. Luokkanousuun liittyy edelleen ongelmia, ja Martan tasapainoilu kahden maailman välissä tuntui hyvin uskottavalta. Kirjasto sopi hänelle työpaikaksi hyvin. Voin kuvitella Antellista olleen kivaa kirjoittaa kirjasto mukaan tarinaan, onhan hän itsekin kirjastonhoitaja.

Kirjassa elettiin 1900-luvun alkua. Kansa alkoi kapinoida Venäjän sortoa vastaan, oli suurlakko ja saatiin lupaus eduskunnasta, kaikkia koskevasta äänioikeudesta. Käsiteltiin siis isoja asioita, jotka lomittuivat hienosti päähenkilöiden elämään. Martan rakkauselämä oli oikeataan niihin verrattuna vähän tylsää, mutta valitsi hän sentään oikein eli uskollisen, yrmyn ja luotettavan Juhon. Ehkä seuraavassa osassa kerrotaan, millainen talo Juholle ja Martalle Kuuvuorelle nousee. Sen verran vakoilin jo seuraavaa kirjaa, että olen tyytyväinen sen sijoittuessa 1920-luvulle. En oikeastaan olisi halunnut lukea sisällissodan ajasta, sillä se on niin synkkää aikaa. Antellin kirjojen tyyli on kuitenkin aika kepeä, ja hyvä niin.

Tunteiden palo - Turku liekeissä 1827

 

Turun yliopiston kultuurihistorian professori Hannu Salmi on kirjoittanut hienon kirjan Turun suuresta ja tuhoisasta kaupunkipalosta 1827. Hän on käyttnyt kirjassaan monipuolisia lähteitä eli aikalaispäiväkirjoja ja kirjeitä, kirkonkirjoja, arkkiveisuja, kämnerioikeuden muistioita, sanomalehtiä... sekä tietysti runsaasti tutkimuskirjallisuutta. Turun palon on oiekastaan tutkittu yllättävänkin vähän tai ainakin Sami löytää siihen uuden, ihmiskeskeisen näkökulman. Sanomalehtitutkimus on digitoinnin myötä helpottunut olennaisesti, joten ihan vastaavaa työtä ei olisi ollut käytännössä mahdollista tehdä vielä jokin aika sitten.

Salmi kertoo palon syttymisestä ja etenemisestä ihmisten kautta. Hän aloittaa Hellmanin talon asukkaiden toimista - palohan syttyi heidän navetassaan, ja heidän toimensa on oikeuspöytäkirjoissa tarkasti selvitetty. Lisäksi hän kertoo tapahtumista katedraalikoulun oppilas Adolf Mobergin, tähtitieteiljä F. W. A. Argelanderin ja lääkäri Immanuel Ilmonin silmin. Kirjeiden tai muistelmien kautta palon aiheuttamista tunteista ja tunnelmista pääsevät kertomaan myös Emilia ja Johan Jacob von Julin, Fredrika Tengström ja Nils Henrik Pinello. Palosta on kirjoittanut aikoinaan myös Zachris Topelius, ja hänen kirjoituksissaan oleva väärinkäsitys Hellmanin talon palvelusväen huolimattomuudesta palon syttymisen syynä on kantanut pitkälle, sillä niin kirjoitettiin vielä 1900-luvulla Suomen kaikissa kouluissa luetussa Maamme-kirjassa. 

Salmi onnistuu lähteidensä ja henkilöidensä kautta viemään lukijan aivan keskelle Turun palon tapahtumia. Kirja etenee kuin romaani, on helppo eläytyä katastrofitunnelmaan. Olisi hienoa, jos kirjalle syntyisi jatkoa: miten Turku elpyi palosta. Salmi kertoo, että apua saatiin monesta suunnasta. Jälleenrakennussuunnitelmat etenivät todella nopeasti, sillä Salmen mukaan Carl Ludvig Engel oli jo syyskuussa 1827, vain parin viikon päästä palosta Turussa mittailemassa katuja ja sunnittelemassa uutta asemakaavaa. Kaupungin asukkaista peräti 3/4 menetti asuntonsa, raivattavaa oli valtavasti, puiden ja kasvien elpyminen kesti sekin - ja paitsi pääkaupunkistatus, myös akatemia oli menetetty Helsingille, joka sekin hiljensi kaupunkia ja vei väkeä muualle. Jälleenrakennusjasta löytyisi varmasti mielenkiintoisia tarinoita. Tapahtuikohan myls jonkinlaista omaisuuden uusjakoa?

Kadonnut aika

 

Luulin jostakin syystä, että Kadonnut aika on Suvi Vaarlan esikoiskirja, mutta se on jo kakkonen: esikoisen nimi on Westend (ja laitoin senkin lukulistalleni). Kadonnut aika kertoo nimestään huolimatta nykyajasta, jonka valitettavasti niin kirjan mukaan kuin oikeastikin kadotamme erilaisiin aikasyöppöälylaitteisiin, ihmissuhteiden kustannuksella. Tarinaa kerrotaan neljän eri henklön suulla vuorotellen. Ääneen pääsee tietoturvakonsultti Otto, hänen puolisonsa (tai entinen puolisonsa) Iris, Iriksen pikkusisko Alexandra ja vielä Oton hyvä kaveri Lasse. 

Otto ja Iris ovat eronneet, mikä on Otolle vaikeaa. Ero ei tosin ole ensimmäinen, suhteessa on kipuiltu aiemminkin, ja siitä seurauksena Otolle on suhteen ollessa katkolla syntynyt yhden yön suhteesta Joona-poika. Älylaitteilla, yhteisen tekemisen ja puhumisen puuttumisella on suuri syy Iriksen ja Oton eroon. Joonalla on niitä tavallisia ongelmia ruutuajan kanssa, ja tilannetta tietysti kärjistää hänen isänsä ja äitinsä osin erilainen suhtautuminen laitteisiin. Alexandra ei tiedä, mitä tekisi lukion jälkeen, ja päätyy lähtemään au pairiksi Kaliforniaan. Perheen vanhemmat ovat töissä start-upeissa, mutta haluavat pitää vielä ei-kouluikäiset tyttönsä täysin älylaitteiden ulkopuolella. Lasse taas on ollut "lapsinero", myös hukassa suuntansa kanssa lukion jälkeen, ja nyt yliopistolla tekemässä väitöskirjaansa, joka ei 10-15 vuoden jälkeenkään tunnu valmistuvan. Hän on itsekin kauhuissaan keskittymiskykynsä katoamisesta: enää ei riitä uutisten tarkistaminen kymmenen minuutin välein, vaan keskittymiskykyä ei riitä kuin neljään minuuttiin.

Kirja kysyy, oliko ennen paremmin? Ehkä ei, mutta oli ainakin eri tavalla huonosti. Ja ehkä jopa oli paremmin, nyt ongelmat ovat pään sisällä, ihmisten suhteissa tai suhteiden toimimattomuudessa - ennen ongelmat olivat hekä konkreettisempia ja helpompia ratkaista. Lasse epäilee ihmisten "tyhmentymisen", joka siis on todistettu asia, johtuvan ainakin osin siitä, ettei muistia enää tarvita. Hän ajattelee älyn rakentuvan muistin päälle. Näin uskoisin itsekin. Ei voi tehdä innovaatioita tai uusia päätelmiä, ellei osaa ja muista asioita, jolloin voi yhdistää niitä omassa päässään uudella tavalla.

Luin kirjan eilen illalla, ja aamun Hesarissa ensimmäisenä tuli vastaan oheinen artikkeli: Vastaanotolle saapuu täysin lukossa olevia nuoria: Psykologi kertoo mitä älylaitteet voivat pahimmillaan tehdä. Tuli taas kerran sellainen olo, että ehkä kaikki kännykät ja padit pitäisi heittää syvälle kaivoon.