Toimittaja Meri Valkama voitti romaanillaan Sinun, Margot Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuoden parhaasta esikoisteoksesta. Päähenkilö-Vilja on asunut lapsena kanssa DDR:ssa. Hän alkaa muistella ja selvittää tätä aikaa isänsä kuoltua, sillä isän jäämistössä on "Erichille" osoitettuja rakkauskirjeitä "Margot"'ilta - kuka oli Margot, ja mitä Saksassa oikeastaan tapahtui? Viljan vanhemmat erosivat palattuaan Suomeen. Miksi äiti ei halua puhua DDR:n ajasta mitään?
Teoksessa liikutaan kahdessa aikatasossa: 1980-luvun DDR:ssa, jonne perheen toimittajaisä on saanut komennuksen, ja 2010-luvun yhdistyneessä Saksassa, jossa Vilja yrittää päästä kiinni suureksi osaksi unohtamaansa menneisyyteen. Rakenne on toimiva. Pidin erityisesti DDR:n ajan kerronnasta, ihmisten ja heidän maansa kuvauksessa oli onnistuttu yhdistämään erilaisuus ja aitous. Viljan äiti Rosa tapaa kirjassa parhaaksi ystäväkseen muovautuvan Uten tämän vahingossa päästettyä kissan putoamaan kerrostalon ikkunasta: kohtauksesta tuli mieleen John Irvingin tapa kirjoittaa. Samoin perheen jännitteinen jouluaatto, jota sitäkin kerrottiin äidin kautta, oli raadollisuudessaan hyvin uskottava. Nykyaikaa käsitellään perheen tyttären Viljan silmin, mutta menneisyyttä kuvataan sekä isän että äidin kautta. Vanhemmilla on tarinassa hyvin yhtäläinen painoarvo, ja ainakin minulle Rosa-äiti oli uskottavammin kuvattu hahmo kuin aika haihattelevaksi ja samalla vähän epäuskottavaksi jäävä isä Markus. Viljalla on myös isoveli Matias, mutta tämän rooli kertomuksessa on enemmänkin muistuttaa muistojen henkilökohtaisuudesta kuin kertoa tarinaa. Muistaminen, muistojen syntyminen onkin DDR:n ohella toinen kirjan kantava teema.
Muistojen ohella kirjassa jäljitetään ihmisiä, niitä jotka tunsivat perheen DDR:n aikana ja osaisivat kertoa menneisyydestä enemmän. Tärkeää on tietysti löytää "Margot", miksi hän kutsuu kirjeissä Viljaa kastanjatytöksi, kun Vilja ei muista hänestä mitään? Lukijalle kerrotaan, miten isä-Markus löytää melkein heti komennuksen alussa rakastajattarekseen Luisen, joka vielä sattumalta työskentelee Viljan päiväkodissa. Heistä tulee siis kirjeiden Erich ja Margot - vallassa olleiden Honeckereiden mukaan. Pidin nimimerkkivalintoja hiukan outoina, sillä Honeckereista ei yleisesti ottaen pidetty - olisiko edes DDR:n ja sosialismiin hyvin positiivisesti suhtautuva suomalainen ulkomaankirjeenvaihtaja halunnut olla Erich?
Vilja löytää salapoliisintyöllään Luisen, ja oppii etsintämatkallaan paljon itsestään, perheistä ja niiden dynamiikasta, DDR:sta, ja siitä miten voittaja kirjoittaa historian. Mielenkiintoinen ja moniulotteinen kirja - ei ihme, että se on saanut paljon lukijoita ja julkisuutta.
