Rikinkeltainen taivas

 

Itse ostettu joululahjakirja. Westömäinen tarina, muistutti Missä kuljimme kerran -romaania. Jollakin tavalla otteesta tuli mieleen myös John Irving: hieman eksentrisiä hahmoja, paljon seksiä (rakkauttakin, mutta enemmän ihan muuta). Päälimmäiseksi kirjasta jäi mieleen hävitys ta tuhlaus. Kirjailija-Frej haahuili ja tuhlasi elämänsä tai ei ainakaan saavuttanut kovin paljon, Ramsvikin kartano myytiin ja tuhottiin, eivätkä Rabellin sisaruksetkaan kovin onnellista elämää saaneet. Jotenkin uskoisin/toivoisin useimmilla olevan tasaisempaa ja onnellisempaa - tiedä häntä sitten. Toisaalta harva mitään kovin merkittävää saavuttaakaan, ellei omia lapsia sellaisena pidä. Ja tedä häntä sitten, pitääkö saavuttaakaan. Maailma menee eteenpäin Rabelleista tai muista paljon välittämättä. Hyvin kirjoitettu kirja, joka ei silti oikein vakuuttanut tai innostanut. Elokuvan (tehty 2021) taidan silti katsoa Areenasta, se on sinne palaamassa 5.1.2025.

Taivaslaulu

 

Pauliina Rauhalan vanhoillislestadiolaisuuden kuvaus on kaunis ja järkyttävä. Päähenkilöiden suhteesta ja perheestä voisi monia ottaa mallia, mutta lestadiolaisyhteisön fanaattisuus on kauhistuttavaa ja raivostuttavaa. Uskonto on oopiumia kansalle, mahtava vallankäytön väline monessa tilanteessa ja monenlaisille johtajille.

Tuletko sisarekseni

 

Ekotorilta löydetty Joulukuusivarkasua pisti selaamaan kirjastosta muitakin Virtasen kirjoja. En usko aiemmin lukeneeni 1960-luvun uusperheestä kertovaa Tuletko sisarekseni -romaania. Se on seljamaisella otteella kirjoitettu, siirtää 1960-luvun maailmaan, ja samalla hyvin moderni uusperheasetelmassaan. 

Kuvaamataidon opettaja Iiris Tuisku ja lääkäri Pekka Poukama ovat löytäneet toisensa, mutta kummankin lapset vastustavat uutta liittoa. Tuiskun lasten isä on kuollut, Poukamat ovat eronneet. Puokaman Ullan ja Annan äiti Outi on näyttelijä. Hän on jättänyt perheensä - hyvin poikkeksellinen ratkaisu vieläkin. Romaani on tietysti kliseinen onnellisinen loppuineen, mutta ei millään tavalla äitelä tai edes epäuskottava. Henkilöhahmot ovat monisärmäisiä ja tunnelma on arkisella tavalla lämmin, ei kiiltokuvamainen. Älli, että tämäkin kirja on hautautunut kirjaston varastoon, se ei sieltä sattumalta nykyvarhaisnuorten käsiin joudu, vaikka sen kyllä ansaitsisi.

Feature - kirjoittamisen mestarikurssi

 

Feature tarjosaa yhden kirjan verran ohjeita ja ideoita feature-juttujen eli kertovan journalismin tekemiseen. Kirjassa useat tunnetut journalistit kertovat, miten featurea pitää kirjoittaa. Osaisinpa tehdä perässä.

Joulukuusivarkaus

 

Ekotorilta vastaan käveli Rauha S. Virtasen Joulukuusivarkaus, joka sopi hyvin luettavaksi ennen joulua. Joulukuusivarkaus on kuin aikamatka 1960-luvun Suomeen. Se asettaa rinnakkain Nurmen työläis- ja Raikalan kapitalistiperheen, ja ottaa selkeästi kantaa yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuteen ja epäkohtiin. Koulut ovat politisoitumassa, ja se vaikuttaa nuorten elämään. Nurmen perheen isä on työtön ja sairastelee, rahasta on todella tiukkaa. Isommat lapset auttavat, eikä yhteiskunta kohtele heitä silkkihansikkain - päinvastoin. 

Ihmiskuvaus on luontevaa. Kantaa ottavuudestaan uolimatta kirjassa ei sorruta yksisilmäisyyteen: molemmissa perheissä on hyvää ja pahaa, lämpöä ja torjuntaa. Tässä mielessä kirja on kestänyt aikaa todella hyvin. Toki isä-Raikala tarjoaa aika vähän samaistumispintaa... 

Joulukuusivarkaus muistuttaa, miten yhteiskunta on muuttunut. Peruskoulu kaikessa pisa-heikkoudessaankin on parempi kuin aikaisempi oppikoulujärjestelmä. Tasa-arvo on edennyt. Nuorten yhteisöllisyys on vähentynyt. Kirjan nuoret viettävät aikaa yhdessä, kasvotusten. He ottavat kantaa, tekevät asioita. Nykyään ollaan passiivisempia, vähemmän sosiaalisia. Yhteiskunnalliset erot vähentyivät Suomessa pitkään, luokkien väliset erot kapenivat. Nyt saatetaan olla taas menossa lähemmäs 1960-luvun maailmaa, kun rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Joulukuusivarkaus saattaa kohta olla ajankohtaisempi kuin kuvittelisikaan.

Väärentäjä Grandellin elämä ja lankeemukset

 

Kirsi Vainio-Korhonen ja miehensä Mikael Korhonen ovat saaneet paljon selville Carl Grandellista ja Lovisa Herlinista, jotka päätyivät erilaisten köyhyyteen ja huono-osaisuuteen ajaneiden sattumien kautta väärentämään rahaa ja levittämään näitä väärentämiään seteleitä. Mikael Korhonen törm'si sattumlata sukututkimusta tehdessään väärentäjiin liittyviine oikeudenkäynteihin. Tutustuessaan näihin paremmin, hän löysi oikeustapausten ohessa todistusaineistoksi talletettuja vääriä seteleitä. Tämä johti tutkimaan suomenkielisten kansanihmisten kirjoitus- ja ruotsinkielentaitoa - siitä syntyi isokin tutkimusprojekti. Samalla syntyi tämä kirja, jossa keskitytään melkein salapoliisitutkimuksena selvittämään, miten Carlista ja Lovisasta tuli rikollisia.

Tarina oli kiinnostava, vaikka ihan lopussa jäljet häviävät, eikä esimerkiksi tiedetä, päätyikö Carl Grandell koskaan Siperiaan asti, jonne hänet rikokset tunnustettuaan tuomittiin. Arkistoista voi näköjään edelleen löytää uusia, ennen tutkimattomia aineistoja. Osaisikohan jotain vielä joskus etsiä ja löytää itsekin?

Verivelka

 

Porilaisen Arttu Tuomisen dekkari alkoi tutusta paikasta, Ahlaisten Ämttön Korpholmasta. Mökillä ryypättiin ja Rami Nieminen sai surmansa. Dekkarin juoni oli kohtuullisen uskomaton, mutta tarina oli silti vetävästi kirjoitettu. Kirjassa oli jotain hyvin porilaista: ankeutta, harmautta, huonoa tuuria... Rami Niemisen surmaa ei kukaan surrut. Niemiseen kohtaloon kietoutuivat lapsuusajan kaverukset Antti ja Jari, joista toisesta oli tullut juoppo pikkurikollinen ja toisesta poliisi (kovasti tuli mieleen Veturimiehet heiluttaa -elokuvan pääosassa ollut kaksikko).

Epäuskottavuudestaan huolimatta Verivelka oli sympaattinen kirja (jos raa'astakin dekkarista voi niin snaoa). Se on ensimmäinen Delta-sarjassa eli Jari-poliisin ura jatkuu. Täytyy hakea kirjastosta seuraava luettavaksi.