Nurkkahuone - Eräänlaiset päiväkirjat 2001-2022

 

Björn Wahroosin seikkailut Suomen talouselämässä jatkuvat kolmannessa osassa, ja neljäskin lienee vielä tiedossa. Wahlroos on sujuvasanainen kirjoittaja, ja kun hän on ollut monessa mukana, kerrottavaa riittää. 

Wahlroos sanoo pitävänsä kirjoittamisesta. Se näkyy tekstin yksityiskohtaisuudessa sekä hyvällä että joskus hiukan rasittavallakin tavalla: Jotkut kaupat tai yritysjärjestelyt kuvataan turhankin detaljoidusti. Eri projekteista kerrotaan temaattisesti (mikä sinänsä on ainoa järkevä ratkaisu), ja joskus joutuu palaamaan taaksepäin tarkistamaan., missä vuodessa nyt mennään. Vuosilukuja oliis voinut viljellä ainakin aina uuden luvun alussa. Siinäkin näkynee, miten sisällä tapahtumissa Wahlroos itse on.

UPM-Kymmeneen liittyvät diilit ja hallitustyöskentely yleisemminkin oli minusta kirjan kiinnostavinta antia. Hallitusammattilaisen työstä voisi olla kiinnostavaa lukea enemmänkin. Voisi kuvitella, että siitä voisi olla kerrottavaa monella muullakin. Toivottavasti muutama muukin yritysjohtaja huomaa eläkeiässä pitävänsä kirjoittamisesta.

Käräjät

 

Markun Nummen Käräjiä pitää suositella, joten en halua tehdä juonipaljastuksia. Sanon vain, että henkilöt ovat eläviä, erilaisia, värikkäitä ja kiinnostavia. Tarina pistää miettimään, miten maailma sentään (onneksi) on muuttunut, kuka on rikollinen ja miten pienestä koko elämän suunta voi olla kiinni. Vahva suositus!

Neropatin päiväkirjat: Isoveli isottelee

 

Neropatin päiväkirjat ovat valtavan suosittuja alakoulussa erityisesti poikien keskuudessa. Siksi täytyi itsekin testata yksi. Tämä on sarjan kakkososa, ykköstä ei kirjastossa ollut vapaana. No, ei nyt isknyt niin lujaa, että haluaisin lukea kaikki osat, mutta toisaalta ymmärrän kyllä, mikä näissä vetoaa. Kieli on sujuvaa ja piirroksilla väritettyä, ja Neropatille sattuu ja tapahtuu. Hyvä, kun jotain lukevat - ja ehkä näistä tulee sitten siirryttyä seuraavaankin kirjasarjaan.

Ville ei ollut Neropatteja aiemmin lukenut, mutta sarja taisi saada hänestä uuden fanin.

Amelie

 

Amelie on Hakoisten naiset -sarjan kolmas osa., ja minusta melkeinpä sarjan paras. Vaikka kirjat ovat periaatteessa historiallista romantiikkaa, hahmot eivät ole erityisen värikkäitä ja arki sattumuksineen on melko yllätyksetöntä ja hyvin usein surullista. Amelienkin kohdalla rakkausavioliitto on vaikea, lapsia syntyy vain kaksi ja niistä vanhempi, tyttö, ei elä kuin muutaman päivän. Tämä oli tietysti 1800-luvun arkea, mutta silti kaipaisin kirjaan enemmän iloa, ehkä sitä romantiikkaakin. Kuten ennenkin olen kirjoittanut, Rosenbergin sävy on esimerkiksi Kaari Utrioon tai Ann-Christin Antelliin verrattuna kovin totinen. Jonkinlaista huumoria ja lämpöä tekstistä mielestäni edelleen puuttuu. Parempaan suuntaan taidetaan olla menossa, siksi arvioisin tämän trilogian parhaaksi.

Totisuuden vuoksi henkilöistä ei tule kovin samaistuttavia tai läheisiä. He jäävät kuin historiallisiksi mallinukeiksi korsetteihinsa. Kulttuuri ja tavat ovat tietysti olleet aivan erilaisia, mutta ihmisiä voisi minusta kuvata lähempää, aidommin. Ehkä näkökulman vaihtaminen myös auttaisi. Voisi olla kiinnostavampaa, jos tarinaa kerrottaisiin välillä Amelien miehen Göstan tai vaikkapa anopin näkökulmasta. 

Henkilökuvauksen lisäksi antaisin miinusta melko jännitteettömästä juonesta. Asioita kuvataan ylhäältäpäin. Rosenberg on tehnyt taustatyönsä, ja kuvauksen historialliset detaljit ovat kohdillaan, mutta jännittävyys, yllättävyys, innostuneisuus loistaa poissaolollaan. Juonen voisi tiivistää seuraavasti: Amelie syntyy, elää avioliittonsa ja kuolee.