Volodjan pojat

 

Volodjan pojat on valitettavasti uskottava romaani Venäjän ja Ukrainan sodasta. Suomenvenäläinen Kostja ajautuu sinne, eikä osaa lähteä poiskaan. Hän on jo köynyt armeijan Suomessa, eikä hänen olisi mikään pakko mennä suorittamaan asevelvollisuuttaan Venäjälle, mutta sinne hän vaan päätyy, vaikka myös Venäjällä asuvat sukulaiset neuvovat toisin. Romaani kertoo paitsi sodan hirveydestä ja hirveyksiin tottumisesta myös siitä, miten oman elämän suunta voi mennä ihan vinksalleen, ellei laivaansa ohjaa. 

Kostja ei ole tyhmä, hänellä on tyttöystävä ja kirjallisia haaveita. Silti häne ei pääse yli jonkinlaisesta alemmuudentunteesta, jotahän venäläisena Suomessa tuntee. Hän reagoi siihe hölmösti mustasukkaisuudella, ja jonkinlaisella "ellen kelpaa suomalaisille, niin olen korostetusti venäläinen" -asenteella. Omia tekojaan olisi syytä poystyä analysoimaan paremmin, mutta miten moni pystyy - meneekö aika enemmän someen ja suorittamiseen.

Sodan kauheudet olisivat minusta auenneet hiukan vähemmälläkin. Niitä tuskin liioiteltiin, mutta silti välissä mietin, miksi luen tällaisista kamaluuksista - mitä se minusta kertoo vai kertooko mitään.