Kaari

 

Kaari Utrio on yksi Suomen menestyneimmistä kirjailijoista. Hän on aina pystynyt elättämään itsensä kirjoittamalla. Ensimmäisen historiallinen romaaninsa, Kartanonherra ja kaunis Kirstin, hän kirjoitti 23-vuotiaana upseerin rouvana. Hän oli opiskellut historiaa, halusi tutkijaksi ja mietti väitöskirjan tekoa. Tähän ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta syrjäisellä Vekaranjärvellä. Niinpä hän opiskeli historiallisen menestysromaanin reseptiä Angelika-kirjoista. Hänen tavoitteenaan oli tienata palkkansa kirjoittamalla , ja se onnistui heti.

Utrion kirjailijan ura oli menstyksekäs. Hänet voi nähdä tavallaan samanlaisena kuin kirjojensa sankarittaret: rohkeana oman tiensä kulkijana. Ensimmäinen avioliitto päättyi eroon Utrion tavattua Kai Linnilän Oriveden opistolla. Molemmat erosivat tahoillaan, ja he muodostivat sen jälkeen erilaisen, mutta toimivan kokonaisuuden. Erossa Utrion pienet pojat jäivät isälleen, mikä oli silloin ja olisi edelleenkin melko poikkeuksellista. Se oli raskasta myös Utriolle, mutta hän piti miestään parempana isänä kuin itseään äitinä. Onneksi välit miehen uuteen puolisoon muodostuivat toimiviksi. Utriosta tuli pojilleen Kaari ja uudesta puolisosta äiti. Kai Linnilän kanssa Utrio sai vielä yhden pojan, Lassen. Samalla syntyi koko ajan romaaneja kirja vuodessa -tahdilla, joskus kaksikin.

Romaanien jälkeen Utrio kaipasi vaihtelua kirjoittamiseensa. Naisen historiasta kertova tietokirja Eevan tyttäret ilmestyi 1984. Se oli menestys ja nosti naiset ensimmäistä kertaa kunnolla historian valokeilaan. Sitä myytiin paljon, ja siitä tuli mainetta ja kunniaa - mutta myös kuraa, koska ammattihistorioitsijat näkivät se olevan liian populaari tutkimukseksi. Sen tarkoituskin oli olla tietokirja, johon oli nostettu kiinnostavia yksityiskohtia naisista, ei täysin kattava kertomus naisten historiasta. Utrio teki lisää tietokirjoja: Kalevan tyttäret kertoo suomalaisista naisista ja Bella donna naiskauneudesta ja siihen liittyvistä vaatimuksista.

Utrio on kirjottanut historiallisia romaaneja hyvin pitkällä aikavälillä, kertoen niin keskiajasta kuin sitä edeltävästäkin ajasta, sekä myöhemmin 1800-luvun Suomesta. Luulisin lukeneeni ainakin melkein kaikki hänen kirjoittamansa historialliset romaanit, ja omistankin niistä suurimman osan. Pidin niistä kovasti, ja toivoin osaavani kirjoittaa yhtä hyvin - enpä vaan taida osata. Utrion kirjat erosivat monista siinä, että sankarittaret eivät aina olleet kauniita tai ainakin sen lisäksi älykkäitä ja reippaita, ja usein huumorintajuisia. Romantiikka ei ollut liian vaaleanpunaista, vaan maanläheisempää. Toki Utrionkin tyyli on muuttunut ja kehittynyt kirjojen myötä eli kirjoittamaan oppii kirjoittamalla (ja lukemalla). 

Haavikon Utrio-elämäkerta on tehty Kaarin omasta toiveesta, ja kirjoittajalla on ollut pääsy kaikkeen Utrion arkistomateriaaliin. Se tekee kirjasta mielenkiintoisen, mutta myös osin turhankin yksityiskohtaisen. Utrion kirjottamat kirjat kutoituvat osaksi hänen omaa elämäänsä. Monet niistä olen lukenut jo aika kauan sitten. Haavikon kirja inspiroi tarttumaan niihin uudelleen. Vaskilintu oli aikanaan elämys, ja pidin paljon myös aikaisemmista Vehkalahden neidoista, Viipurin kaunottaresta ja Aatelisneito, porvaristyttö -kirjasta. Mistähän aloittaisi uusintalukukierroksen?