Romaani kertoo perheestä, joka palaa takaisin kotiinsa Hankoon, kun se on vallattu takaisin talvella 1942. Perheessä on kolme aikuista tyttöä. Vanhin, Harriet, on naimisissa Johanin kanssa, mutta ei ilmeisesti haluaisi olla. Kirjan kertojalla, Beatalla, on viisivuotias lapsi Agnes, jonka isän olinpaikasta ei ole tietoa - hän karkasi merille. Nuorin tutär, Sylva, rakastuu saksalaiseen Werneriin. Kaikilla on hankalia suhteita, mutta Beatan on silti mahdottomin, sillä hän rakastuu venäläiseen (tai oikeastan ukrainalaiseen) sotavanki-Ivaniin. Beata puhuttelee kirjassa Ivania "sinuksi", kertoo tälle tunteistaan ja ajatuksistaan. Hän ei tapaa Ivania kuin muutaman kerran, mutta ajattelee tätä koko ajan ja kuvittelee tälle historian.
Katja Kallion kieli on hyvin kuvailevaa, runsasta ja runollista - minusta myös osittain hiukan teennäistä. Olen kai yksinkertainen, pelkät "kauniit" lauseet ja hyppelevä kerronta ei tee kirjasta taiteellista ja kiinnostavaa, kaipaisin enemmän juonta ja syvyyttä. Ehkä en vaan osaa kuvitella kenenkään rakastuvan päätäpahkaa mieheen, jota ei yhtään tunne, jonka kanssa ei ole yhteistä kieltä eikä juurikaan mahdollisuutta tavata tai jutella. Beatan täytyy olla aika onneton, yksinäinen, hieman outo, takertuakseen sattumalta tapaamaansa vankiin. Ehkä hän hakee vaihtelua ja jännitystä millä hinnalla hyvänsä. Miksei niin voisi olla, se selittäisi Agneksenkin, joka on saatu alun perin sisko-Harrietin kanssa seurustelleen miehen kanssa.
Paras kohtaus on mielestäni kertomus Hangosta lähtemisestä talvisodan jälkeen: perheen äiti ei halua jättää peilipöytää venäläisille, vaan se upotetaan mereen. Se on hullua, mutta paljon uskottavampaa kuin koko mielen valtaava intohimo tuntematonta kohtaan. Hangon kuvaus on myös tehty hienosti, Kallio on tehnyt taustatutkimuksen huolellisesti. Maisema ja hankolaisten tunteet heräävät eloon. Tästä voisi kirjoittaa paljon enemmänkin.
Toisaalta pidin kirjasta, toisaalta se ärsytti minua. Kuten sanottu, kieli oli kaunista ja tarina soljui eteenpäin sujuvasti. Kerronta oli hyvin unenomaista ja liikkui paljon Beatan omissa ajatuksissa ja mielikuvituksellaan luomissa kuvitelmissa. Olisin kaivannut enemmän konkretiaa, joka olisi tuonut uskottavuutta ja koskettavuutta henkilöihin. Nyt Beata, Ivan ja muut jäivät minusta aika paperimaisiksi hahmoiksi. Kallio in kirjoittanut perheen äidistä Ellystä teoksessa Säkenöivät hetket, jota en ole lukenut - täytynee antaa sille mahdollisuus. Tästähän voisi jatkaa trilogiaan: Agneksen tarina (tai Senjan, jos Beata saa Ivanin kanssa tyttären, niin kuin kirja vihjaa) voisi myös olla kiinnostava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti