Jenny Hill

 

Minna Rytisalon Jenny Hill kuvaa melkein viiskymppisen Jenni Mäen muutosta rohkeammaksi painokseksi omasta itsestään. Jenni on melkein aina, Yhdysvalloissa viettämänsä vaihto-oppilasvuotta lukuun ottamatta, elänyt jonkinlainen sordino päällä. Hän on miettinyt liikaa, mitä muut ajattelevat tai millainen hänen pitäisi olla. Avioliitto on väljähtänyt, tai ehkä hän ei ole koskaan niinkään rakastanut miestään, vaan unelmaa täydellisestä perheestä. Nyt kun lapset ovat aikuistuneet, hän lopulta kyllästyy miehensä sivusuhteisiin ja lähtee.

Jennyn tarinassa on kyllä kosketuspintaa - Jennin kaltaisia kilttejä tyttöjä on kai maailma täynnä. Osin tuttuus kääntyy minusta hiukan kliseiseksi. Minusta ei ole oikein uskottavaa, että Yhdysvalloissa voimaantunut Jenni lamaantuisi Suomeen palattuaan täysin, niin kuin kirjassa käy. Toisaalta yhteiskunnan naisille asettamat vaatimukset ovat hyvin totta: pitäisi olla yhtä aikaa kaunis, uranainen, hyvä äiti...

Rytisalon kieli on kaunista ja soljuvaa. Jennin tarinaa kommentoivat sankarittaret Lumikki, Tuhkimo, Ruusunen, Kerttu ja Tähkäpää kertovat samalla myös omat tarinansa. Satujen naisilta on viety heidän oma äänensä, tarinoista on tehty opettavaisia ja kesyjä - niin yhteiskunta vaientaa naiset, väittää kirja.