Kasvatti oli mielestäni enemmänkin pitkä novelli kuin romaani. Kieli oli täsmällistä ja kaunista. Kristiina Rikmanin suomennosta kehuttiin internetissä, ja osaan kuvitella sen välittävän Keeganin haluaman tunnelman hyvin. Kirjan päähenkilö on pieni tyttö Petal, joka pääsee köyhästä, taas yhdellä lapsella kasvavasta perheestään vuodekis kasvatiksi lapsettomalle avioparille, ehkä äitinsä sukulaisille (jopa sisarelle?). Ensimmäistä kertaa elämässään hän kokee lämpöä ja rakkautta, ei vain puutetta ja kiirettä. Keegan ei mitenkään mässäile köyhyydellä tai kurjuudella, ja se tekeekin tytön kokemuksista koskettavampia.
Hyvin erilaisissa oloissa me elämme, lähtökohdat tai mahdollisuudet eivät todellakaan ole kaikille samanlaisia. Kasvatti on nopeasti luettu, mutta se jää mieleen pyörimään pidemmäksi aikaa. Toivottavasti Petalille kävi vielä hyvin, samoin hänen äidilleen Marylle. Suosittelen kirjaa kaikille niille, joiden mielestä kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet kouluttautua tai menestyä. Vaikka 1980-luvun Irlanti oli Suomea synkempi takapajula, mutta mitenköhän mahtaa olla tilanne 2020-luvulla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti