Amelie on Hakoisten naiset -sarjan kolmas osa., ja minusta melkeinpä sarjan paras. Vaikka kirjat ovat periaatteessa historiallista romantiikkaa, hahmot eivät ole erityisen värikkäitä ja arki sattumuksineen on melko yllätyksetöntä ja hyvin usein surullista. Amelienkin kohdalla rakkausavioliitto on vaikea, lapsia syntyy vain kaksi ja niistä vanhempi, tyttö, ei elä kuin muutaman päivän. Tämä oli tietysti 1800-luvun arkea, mutta silti kaipaisin kirjaan enemmän iloa, ehkä sitä romantiikkaakin. Kuten ennenkin olen kirjoittanut, Rosenbergin sävy on esimerkiksi Kaari Utrioon tai Ann-Christin Antelliin verrattuna kovin totinen. Jonkinlaista huumoria ja lämpöä tekstistä mielestäni edelleen puuttuu. Parempaan suuntaan taidetaan olla menossa, siksi arvioisin tämän trilogian parhaaksi.
Totisuuden vuoksi henkilöistä ei tule kovin samaistuttavia tai läheisiä. He jäävät kuin historiallisiksi mallinukeiksi korsetteihinsa. Kulttuuri ja tavat ovat tietysti olleet aivan erilaisia, mutta ihmisiä voisi minusta kuvata lähempää, aidommin. Ehkä näkökulman vaihtaminen myös auttaisi. Voisi olla kiinnostavampaa, jos tarinaa kerrottaisiin välillä Amelien miehen Göstan tai vaikkapa anopin näkökulmasta.
Henkilökuvauksen lisäksi antaisin miinusta melko jännitteettömästä juonesta. Asioita kuvataan ylhäältäpäin. Rosenberg on tehnyt taustatyönsä, ja kuvauksen historialliset detaljit ovat kohdillaan, mutta jännittävyys, yllättävyys, innostuneisuus loistaa poissaolollaan. Juonen voisi tiivistää seuraavasti: Amelie syntyy, elää avioliittonsa ja kuolee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti