Vappu on kertojista kaikkein koskettavin, koska hänellä on vähiten mahdollisuuksia vaikuttaa kohtaloonsa. Lisäksi hän yrittää pitää huolta myös veljistään, pari vuotta nuoremmasta Hanneksesta ja 8-vuotiaasta Matista. Isä kuolee venäläisten hyökkäyksessä, lapset pääsevät karkuun, mutta äiti todennäköisesti kuolee myös - sitä lapset eivät varmaksi tiedä. Epävarmuudesta ja kauhusta huolimatta heidän on pakko paeta, ja sen he tekevät. Onneksi he kohtaavat pakomatkallaan myös hyviä ihmisiä, jotka auttavat eteenpäin.
Nimismies Lillbäck jää aika veltoksi ja saamattomaksi hahmoksi. Eipä hänellä tietenkään paljon ole keinoja venäläisten vastustamiseen. Häneltä on jo viety kolme poikaa. Vaimo on paennut Ruotsiin. Lillbäck suree poikiaan ja murehtii näiden kohtaloa. Sitten hänelle valkenee, että pojista nuorin ja älykkäin onkin muuttunut tai muutettu Gustafista Vasiliksi, joka venäläisten kätyrinä tekee rikoksia maanmiehiään vastaan.
Gustafin avulla Räinä näyttää, miten sota raaistaa. Vasilina Gustaf hyökkää sumeilematta entisiä naapureitaan ja tuttujaan vastaan. Väkivalta on ensin pakollista omaksi selviytymiseksi, mutta sitten siitä tulee kuin huumetta, eikä Gustaf-Vasilia tarvitse enää yllyttää rikoksiin. Tulee mieleen Ukrainan ja Venäjän välinen sota. Sotarikokset eivät ole edes juuri muuttuneet, väkivalta on hyvin samanlaista vuosisadasta riippumatta.
Vaikka Vainon tapahtumista on 300 vuotta, ne tuntuvat hyvin ajankohtaisilta juuri Ukrainan tilanteen vuoksi. Venäläisten tapa sotia on aivan samanlainen, nyt heillä on vain vielä tehokkaampia aseita. Isovihan aikaan venäläiset veivät lapsia orjiksi ja samaa he tekevät nyt. Aivopesu on vielä tehokkaampaa kuin 1700-luvulla. Ehkä nytkin joku silti pääsee karkuun ja palaa, kuten Kristoffer Topeliuksen Koivu ja tähti -sadussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti