Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja ja Turun yliopiston poliittisen historian apulaispeofessori Markku Jokisipilän kirja perussuomalaisista ilmestyi viime vuoden lopulla. Se sai kohtuullisesti julkisuutta ja jakoi mielipiteitä. Pidän Jokisipilän tavasta kirjoittaa ja luennoida, joten siksikin kirja kiinnosti.
Jokisipilä sanoo YLEn haastattelussa miettineensä, uskaltaako kirjoittaa kirjan perussuomalaisista vai leimaako aihe hänet tutkijana. Hänellä on kuitenkin vahva kanta siitä, että akateeminen väki ja media suhtautuvat perussuomalaisiin eri tavalla kuin muihin puolueisiin. Kirjassa on minusta jonkinlainen ristiriita, sillä toisaalta siinä perustellaan esimerkiksi puolueohjelman avulla perussuomalaisten olevan samanlainen parlamentaarine puolue kuin muutkin, mutta samalla todistellaan puolueen olevan jollakin tavalla erilainen, rehellisempi tai suorempi kuin vanhat puolueet. Puolueohjelmien vertailu on sinänsä kiinnostavaa, ja on todettava, että epäselvä hymistely on niissä lisääntynyt. Analyysia politiikan painopisteiden muutoksesta olisi voinut olla enemmänkin, se olisi antanut tutkimuksellista taustaa perussuomalaisten nousulle.
Historiantutkija, dosentti Oula Silvennoinen arvostelee Verdessä tutkimuksen perustumista vain perussuomalaisten virallisiin materiaaleihin. Minusta tätä lähetstymistapaa voi kyllä perustella, koska niitä käytetään vertailumateriaalina myös muista puolueista. Kirjaan on haastateltu kohtuullisen laajasti muiden puolueiden poliitikkoja perussuomalaisten johdon lisäksi. Halla-ahon ja Purran ääni on kirjassa kuitenkin valitseva, ja niinhän kirjan otsikon puolesta voi olettaakin. Olen silti sitä mieltä, että perussuomalaiset olisi ansannut vielä neutraalimman ja akateemisemman tutkimuksen. Jokisipilän kirjoitustyyli tai sanavalinnat tekevät kirjasta minustakin pamflettimaisen (kuten Silvennoinen kommentoi). Kun Jokisipilä argumentoi perussuomalaisten "tavallisuudesta", hän päätyy, tahallaan tai tahtomattaan, puolustuskannalle. En tiedä, olenko sitten myös niin tottunut suhtautumaan perussuomalaisiin jotenkin eri tavalla (en tunnusta), mutta pakko silti olla jopa Kansan Uutisten kanssa hiukan samaa mieltä kirjan yksipuolisesta näkökulmasta.
Tommi Oinosen Agricola-verkkoon kirjoittama arvio lienee lukemistani neutraalein, sillä Verden Silvennoista tai KU:n Raatikaista ei tarvinne tai voine sellaisina pitää. Oinonen arvioi kirjan kääntyvän pitkälti siihen, mitä perussuomalaisista puhutaan sen sijaan, mitä puolue on. Tähän on helppo yhtyä. Siinäkin mielessä ajattelisin olevan edelleen tarvetta akateemisemmalle, neutraalimmalle ja monipuolisemmalle tutkimukselle perussuomalaisista. Kuten Jokisipilä toteaa, puolueella on vahva kannatus, ja se on tuskin häviämässä marginaaliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti