Kirjaston varausten kanssa käy jostakin syystä usein niin, että monta pitkään varauksessa ollutta kirjaa tulee yhtä aikaa luettavaksi. Näin kävi nytkin, ja minulle tuli kauhea kiire lukea loppuun Anneli Kannon Rottien pyhimys. Kirja oli vetävä ja nopealukuinenkin, mutta se olisi ansainnut enemmän aikaa - nyt en ehtinyt pohtia kirkon maalauksiin liittyvää symboliikkaa kovinkaan huolellisesti. Teksti olisi sen ansainnut. Hattulan kirkon maalareista kertova tarina on elävä kuvaus keskiaikaisesta elämästä, ihmisistä ja monimutkaisista suhteista. Se kertoo paljon myös maalareista, tekniikasta ja symboliikasta. Minulle tuli kirjasta etäisesti mieleen Ken Follettin Taivaan pilarit, joissa ihmisten suhteet kietoutuvat kuvitellun Kingsbridgen kaupungin katedraalin rakentamiseen, ja joka kertoo paljon myös keskiaikaisesta rakennustekniikasta.
Kannon kirjan sankaritar Pelliina löytää alansa kirkkojen maalauksesta. Kirjan lopussa sanotaan, että Hattulan kirkon maalauksia tekemässä oletetaan olleen myös nunnia. Olin yllättynyt, että näin voi olla, jotenkin olin ajatellut alan kovin miehiseksi ts. ettei naisten olisi sallittu koristella kirkkoja. Olen mielelläni tässä väärässä. Toivottavasti Pelliina löytää myöhemmin myös rakkautta petollisen Martinuksen sijaan.
Pidin Kannon kirjasta paljon. Teksti oli helppolkuista ja sujuvaa, ja ihmiset uskottavia hyveineen ja paheineen. Kirjassa oli todentuntua ja huumoria. Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka olen Anneli Kannon tuotannosta lukenut, mutta ei varmasti jää viimeiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti