Salmi kertoo palon syttymisestä ja etenemisestä ihmisten kautta. Hän aloittaa Hellmanin talon asukkaiden toimista - palohan syttyi heidän navetassaan, ja heidän toimensa on oikeuspöytäkirjoissa tarkasti selvitetty. Lisäksi hän kertoo tapahtumista katedraalikoulun oppilas Adolf Mobergin, tähtitieteiljä F. W. A. Argelanderin ja lääkäri Immanuel Ilmonin silmin. Kirjeiden tai muistelmien kautta palon aiheuttamista tunteista ja tunnelmista pääsevät kertomaan myös Emilia ja Johan Jacob von Julin, Fredrika Tengström ja Nils Henrik Pinello. Palosta on kirjoittanut aikoinaan myös Zachris Topelius, ja hänen kirjoituksissaan oleva väärinkäsitys Hellmanin talon palvelusväen huolimattomuudesta palon syttymisen syynä on kantanut pitkälle, sillä niin kirjoitettiin vielä 1900-luvulla Suomen kaikissa kouluissa luetussa Maamme-kirjassa.
Salmi onnistuu lähteidensä ja henkilöidensä kautta viemään lukijan aivan keskelle Turun palon tapahtumia. Kirja etenee kuin romaani, on helppo eläytyä katastrofitunnelmaan. Olisi hienoa, jos kirjalle syntyisi jatkoa: miten Turku elpyi palosta. Salmi kertoo, että apua saatiin monesta suunnasta. Jälleenrakennussuunnitelmat etenivät todella nopeasti, sillä Salmen mukaan Carl Ludvig Engel oli jo syyskuussa 1827, vain parin viikon päästä palosta Turussa mittailemassa katuja ja sunnittelemassa uutta asemakaavaa. Kaupungin asukkaista peräti 3/4 menetti asuntonsa, raivattavaa oli valtavasti, puiden ja kasvien elpyminen kesti sekin - ja paitsi pääkaupunkistatus, myös akatemia oli menetetty Helsingille, joka sekin hiljensi kaupunkia ja vei väkeä muualle. Jälleenrakennusjasta löytyisi varmasti mielenkiintoisia tarinoita. Tapahtuikohan myls jonkinlaista omaisuuden uusjakoa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti