Hautala avaa kirjassaan hyvin diplomaatin työtä ja toimenkuvaa. Hän on lukenut pääaineenaan poliittista historiaa, ja hänen erityinen kiinnostuksen kohteensa on Venäjä. Hän puhuu venäjää ja ukrainaakin anakin jollakin tavalla, sillä hänen ensimmäinen asemapaikkansa oli Kiovassa. Hän tiesi jo lukioon mennessään haluavansa diplomaatiksi, ja sattumalta valitsi jo silloin venäjän kurssit, ja sattumalta, siinä sattui olemaan hyvä opettaja. Kiovan jälkeen hän oli Moskovassa ja sitten Washingtonissa eli aivan pääkallon paikoille hän on päätynyt - näyttää ulkoministeriö ainakinosaavan laittaa hyvän tyypin tärkeään paikkaan, vaikka sitä hyvin byrpkraattisena ja vanhoillisena paikkana pidetään, eikä Hautalakaan tätä varsinaisesti kiistä.
Hautala suhteuttaa hienosti kehityksen historian jatkumoon. Hänen käsityksensä Venäjästä on raadollinen, mutta valitettavasti todennäköisesti todenmukainen: siellä ei ole koskaan ollut demokratiaa, sitä ei ymmärretä, ja muut alistava nationalismi ei ole sieltä koskaan kuollut. Hautala kuvaa suoraan ja kiinnostavasti niin Vladimir Putinia kuin Donald Trumpiakin. Harva suomalainen on ollut molempien ja/tai heidän lähipiiriensä kanssa tekemisissä yhtä paljon.
Kiinassa Hautala ei ole vielä ollut. Ehkä hänet pitäisi laittaa sinne seuraavaksi. USA:n politiikassa Kiina nähdään paljon tärkeämpänä kuin Venäjä. Sytä on monta: ulkomaankauppa, riippuvuus maametalleista yms ja tietystiTaiwan. Se on piikki Kiinan lihassa, eikä Yhdysvallat voi antaa Taiwanin luisua Kiinalle, sillä Taiwan on maailman johtava puolijohteiden valmistaja. Jos Yhdysvallat joutuu sotaan Aasiassa, Eurooppa saattaisi jäädä oman onnensa nojaan, sillä Yhdysvaltojenkin voimat ovat rajalliset. Se taas rohkaisisi Venäjää ottamaan sen mikä on löysästi kiinni. Niinpä Eurooppa ei voi vain luottaa USA:n apuun, omaa puolustuskykyä on nostettava ja nopeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti