Pääkirjastossa oli esillä Ukrainaan jollakin tavalla liittyviä kirjoja, ja niistä tartui matkaan toimittaja Kalle Knivilän tietokirja Krim on meidän. Kniivilä on matkustanut Krimillä, Moskovassa ja Kiovassa haastattelemassa ihmisiä heti Krimin anneksoinnin jälkeen 2014.
Ukraina tuli selvästi pahasti yllätetyksi, kun Venäjän tunnuksettomat miehet nappasivat vallan Krimillä. Krimin vain annettiin mennä - tai siltä kirjan kuvauksen perusteella tuntuu. Ehkä ei ollut muuta vaihtoehtoa, mutta aika vähän yritettiinkään. Siinä mielessä ei ehkä ol ihme, että Putin luuli myös kevättalvella 2022 marssivansa suoraan Kiovaan. No, nyt sama ei enää onnistunut.
Kirjan lopussa on Krimin historiaa koskeva aikajana. Venäjä valloitti Krimin 1783, ja Mustamneren laivaston kotisatamaksi tuli Sevastopol. Krimin sodassa 1853-55 englantilaiset, ranskalaiset ja turkkiaiset valloittivat Sevastopolin ja tuhosivat Mustanmeren laivaston. Neuvostoliiton syntyessä 1917-20 valkoisen armeijan viimeiset jäänteet evakuoitiin Krimiltä. Toisessa maailmansodassa Saksa valloitti Krimin 1942, ja Neuvostoliitto valloitti sen takaisin 1944. Osaksi Ukrainan neuvostotasavaltaa Krim liitettiin vasta 1954, ja siksi se sitten päätyi itsenäiseen Ukrainaan 1991 Neuvostoliiton hajotessa.
Krimin anneksointi oli tietysti täysin laiton ja törkeä toimi, mutta aika vähän aikaa Krim on ollut osa Ukrainaa. Alkuperäisempiä asukkaista olivat Krimin tataarit, jotka taas toisen maailmansodan jälkeen karkotettiin Aasiaan, Uzbekistanin aroille tai johonkin. He pääsivät palaamaan vasta Neuvostoliiton hajottua. Krimin historia ja tausta on siis aika monisäikeinen ja surullinen.
Krimin sodasta on Suomessakin puhuttu, ehkä eniten Ahvenanmaan ja Bomarsundin linnoituksen taisteluiden vuoksi. Huomaan kuitenkin, että käsitykseni ja tietoni Krimin ja yleisemminkin Euroopan itäpuolen maantieteestä ja historiasta on aika vajavainen ja rajoittunut. Tämä kirja antoi hyvää taustatietoa nykyisen Ukrainan ja Venäjän välisen sodan taistoihin. Täytyypä kaivella vastaava lisää - Kniiviläkin on kirjoittanut muutakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti