Antti ja Paavo Pasasen tarina jatkuu jo neljännessä kirjassa. He asuvat periaatteessa edelleen kahdestaan (ovat tosin ottaneet koiran, labradorinnoutaja Pipon), mutta erinäisten käänteiden vuoksi asunnossa on kohta ruuhkaa, kun sinne muuttavat myös valokuvaaja-työkaveri Peippo ja Antin isä. Suhden Ennin kanssa etenee hitaasti, ja se alkaa ärsyttää Enniä. Sitten Antti saa vielä potkut. Kirjassa mennään siis samoilla "jos voi mennä pieleen, niin menee" -teemoilla kuin ennenkin.
Vanhat hiekkalaatikkotutut Julia-Kauppakassi, Nelli-Tupperware, Pihla-Puolukka ja Linda-Väsynyt ovat edelleen kuvioissa mukana, nyt koirapuistotuttuina. Yhteisöllisyys, ystävyys erilaisuudesta huolimatta on edelleen mukavaa. Olisipa oikeastikin tuollaisia vähän hassuja kavereita - ehkä joillakin on. Naiset auttavat Anttia löytämään uuden työpaikan - ja oikeastaan myös täydentävät hänen osaamistaan, päästävät hänet sisälle omaan maailmaansa. Niinpä Antti on pätevä myös naistenlehden toimittajaksi.
Lopulta Antti rohkaistuu muutenkin, päättää välittää vähät Paavon ja Tertun vastustuksesta, ja kosii Enniä. Saas nähdä, tuleeko kirja nro 5, jossa päästään uusioperhekuvioihin ja Paavon ja Tertun teinivaiheeseen...
Pasasten tarinaan oli kiva lukea jatkoa. Antin isän sairauteen liittyen ironia ja yhteiskuntakritiikki sairaalaa ja vanhusten kuntoutusta yms kohtaan olisi voinut olla terävämpääkin. Pihla-Puolukan ja tämän puolison Aumiksen sekalaisten horinoiden määrän vähentäminen olisi tiivistanut kirjaa, ne eivät minusta oikein vieneet juonta mihinkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti