Lappalainen on selvittänyt tapauksen kulkua niin hyvin kuin se tuomiokirjojen ja muiden lähteiden avulla on mahdollista. Historiantutkimus on eräänlaista salapoliisityötä, ja Lappalainen avaa tekemäänsä jäljitystyötä koko ajan kuoriessaan kerroksia tapauksen ympäriltä, mutta en silti oikein pidä true crime -määritelmästä. Murhaaja jää avoimeksi, eikä periaatteessa voi edes olla ihan varma, onko ruumis Smittenin - vaikka se todennäköisesti näin onkin. Tavallaan turhauttavaa, ettei kovasta työstä huolimatta voi olla aivan varma!
Smittenin murha oli hienosti kirjoitettu. Sotkuisesta tapauksesta olisi voinut tulla pitkäveteinen ja sekava kirja, mutta sellaiseen ei Lappalainen sorru. Hänen laaja 1600-luvun osaamisensa näkyy taitavana kontekstointina, asiantuntijuutena, joka uskaltaa myös lisätä keittoon hiukan vinoa huumoria. Lähestymistapa on humaani ja ihmistä ymmärtävä olematta yhtään hymistelevä. Tunnen sekä ihailua että kateutta, kun joku osaa kirjoittaa näin hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti