Ekotorin alesta tarttui matkaan muutama seikkailukirja, oikeastaan enemmänkin sillä ajatuksella, että jo ne kiinnostaisivat Timoa. Luulin lukeneeni skottilaisen Alistair MacLeanin (1922-1987) jo vuonna 1956 ilmestyneen jännärin joskus, mutta enpä ollut - eikä kirja edes ollut sellainen kevyesti luettava jännäri, mitä olin kuvitellut, vaan enemmänkin Stalingradin kaltainen sotaromaani.
Kirja ajoittuu vuoteen talveen 1943. Silloin taistelu Murmanskiin johtavasta meritiestä riehui kiivaimmillaan. Saksalaiset sukellusveneparvet suorittivat Jäämerellä hyökkäyksiään liittoutuneiden laivasaattueita vastaan. Heidän ilmavoimansa hallitsivat Jäämerta, koska he olivat miehittäneet Norjan. Taistelulaiva Tirpitz vaani Norjan vuonoissa alituisena uhkana saattueille.
Saattue Murmanskiin perustuu ainakin jossakin määrin MacLeanin omiin sotakokemuksiin. Hän palveli toisessa maailmansodassa torpedomiehenä.
Kirja alkaa Scapa Flown tukikohdasta. Kevyen ristelijän, HMS Ulyssesin, miehet on ajettu täysin loppuun, ja he ovat kapinoineet päällystöään vastaan. Laivaston esikunta ei ymmärrä, miten äärirajoilla miehet ovat - eikä heillä toisaalta ole tarpeeksi laivoja, joten HMS Ulyssesin on lähdettävä taas merelle suojaamaan seuraavaa saattuetta. Matkasta tulee kohtalokas sekä HSM Ulyssesille että koko saattueelle. Vain muutama laiva pääsee perille Murmanskiin, ja HMS Ulyssesin miehistöstä jää henkiin vain kourallinen.
Draaman kaari muistutti monessa kotaa Stalingradia, vaikka liikuttiin aivan eri maisemissa. Urhoollisia miehiä, kovia ratkaisuja, järjetöntä sotaa, joka vaati mahdottomia uhrauksia, joista saatiin kovin vähän hyötyä. Merisotakuvaus vaikuttaa hyvin todenmukaiselta. Surullinen tarina, jossa paljon inhimillista urheuta, henkistä voimaa ja tärkeää sotamateriaalia tuhoutuu ilman että saavutettaisiin paljonkaan. Lähinnä tulee mieleen, että onneksi Suomi ei ole koskaan ollut suurvalta eli ei ole ollut varaa uhrata miehiä ja kalustoa järjettömästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti