Ehkä olen vaan vanha tämän tyylilajin kannalta liian vanha, mutta minusta kirja oli tylsä. Tarina toistaa romanttisen romaanin perusjuonta, jossa nuorella kauniilla tytöllä on useampi kosija, joista sitten jonkinlaisten vaikeuksien ja/tai väärinkäsitysten jälkeen löytyy se oikea. Kirjassa liikutaan pääasiassa Italiassa, Firenzessä ja sen ympäristössä. Aikakauden kuvaus lienee huolellista, mutta jotenkin päälleliimattua. Kieli on kovin kliseistä ja tylsää. Mitään sivujuonta ei oikeastaan ole, mukana matkalla oleva fammu jää tarinassa luonteettomaksi statistiksi, vaikka hän on syy siihen, että sankaritar-Lily pääsee Italiaan. Sama koskee mukana matkustavaa Procopén pariskuntaa. Heistä olisi voinut saada jotain syvennystä juoneen - ehkä. Samoin kirjeenvaihdosta Suomeen. Suomessa voisi esmerkiksi sisarille tapahtua jotain samaan aikaan, kun Lily on Italiassa. Kirjan lopussa kerrotaan suoraan suunta sarjan seuraavalle osalle. Saman olisi minusta voinut tehdä luontevammin kirjeiden kautta, lopussa se töksähtää kovasti.
Miespuolisia partnereita sankarittarelle on kirjoitettu kolme: Suomessa odottava kiltti ja kunnollinen, tympeä ja itseriittoinen italialainen ja salaperäinen ruotsalainen. Tästä jo voinee arvata, kenelle Lilyn sydän lopulta kuuluu.
Luin kirjan aika vauhdilla loppuun. Jotenkin en kyennyt eläytymään sen kuvaamaan ympäristöön, vaikka sitä oli monessa kohtaa kuvattu melkein tuskallisen pikkutarkasti. Antellin kannattaisi ehkä lukea Stephen Kingin kirja kirjoittamisesta. Siinä puhutaan minusta hyvin ympäristön kuvaamisesta: pitää miettiä, mikä on juonen kannalta tärkeää ja mikä ei ts. liian tarkka kuvaus vie sivupoluille, jolloin juoni vesittyy ja hukkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti