Toisena päähenkilönä Juhon ohella on Hellä, joka on kylältä kotoisin, mutta toimii nyt paljon matkustavana freelance-valokuvaajana. Hänen vaarinsa on kuollut, ja Hellä tulee tyhjentämään taloa, sekä lepäämään - hänen verenpaineensa on korkea, ja matkailu ja kova työnteko on alkanut ahdistaa. Juho ja Hellä törmäävät aluksi hevoskauppojen vuoksi: Juho ostaa Hellän vanhalta kaverilta Marialta hevosen, Virvan. Hevosestaon tarkoitus koulia tilalle työhevonen.
Pikku hiljaa todellisuus ja idealismi alkavat kolista toisiinsa. Soiden ennallistaminen osoittautuu paljon kalliimmaksi ja hankalammaksi kuin mitä Juho on olettanut. Siitä huolimatta paikallinen kaivinkoneyrittäjä kaivaa koulun mailla olevan suon ojat umpeen - Juho ei kerro muille, miten iso lasku siitä tulee. Virva ostetaan, mutta vaikka porukalla on jonkinlaista kokemusta hevosista, kukaan ei ole koskaan kouluttanut hevosta työhevoseksi, eivätkä he ymmärrä, miten vaativaa ja hidasta työtä se on. Heinäsato menee pilalle, kun sääennuste ei pidäkään paikkaansa, ja heinät kastuvat kaatosateessa. Hellä puolestaan ei enää oikein löydä kylältä samaa tunnetta kuin vaarinsa eläessä. Hän alkaa ymmärtää, ettei mennyttä saa takaisin.
Räinän esikoisteos oli monella tapaa lukemisen arvoinen. Se pisti miettimään, miten hankalaa idealismi on, miten hyvät aikeet eivät välttämättä johda hyvään. Takaisin katsominen, ennallistaminen, ei tavallaan riitä. Ehkä pitäisi mieluummin katsoa eteenpäin, vaikka korjaisikin vanhaa. Esimerkiksisoiden ennallistaminen ei ole luonnon tai päästöjen suhteen yksiselitteinen juttu, sillä ainakin aluksi soista vapautuu enemmän metaania, ja puita häviää, joten hiilidioksidinielut vähenevät. Aika ristiriitaista. Pidin myös kirjan henkilöhahmoista. Kukaan ei ollut yksiselitteisesti jotain, hyvää tai pahaa, vaan heillä kaikilla oli omat vahvuutensa ja heikkoutensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti