Punaorvot

 

Palautettujen hyllystä tarttuu matkaan Anneli Kannon Punaorvot. En tiedä, voiko 1918 sodan traagisesta ja kärjistetystä kuvauksesta sanoa, että kirja oli helppolukuinen, mutta omalla tavallaan se sitä oli. Ehkä kauheutta oli niin paljon, että henkilöt jäivät hiukan paperisiksi. Heihin ei kiintynyt. Taustaa, henkilöiden historiaa ennen sisällissotaa valotettiin jonkin verran, mutta ei mielestäni riittävästi, jotta se olisi kunnolla avannut heidän motiivejaan. He jäivät hieman anonyymeiksi köyhiksi työläistaistaisiksi henkilöiksi, joiden kohtaloksi tuli kärsiä suurtä vääryyttä sisällissodan jälkeen.

Nimensä mukaisesti Punaorvot käsittelee "punaleskien" lasten pakkohuostaanottoa sodan jälkeen. Lapsia tosiaan vietiin äideiltään ts. perheistä, joissa isä oli kaatunut sisällissodassa tai kuollut vankileirillä. Määrä oli hurja, jopa tuhansia, mitä en aikaisemmin tiennyt. Vaikka lapsia virallisesta vietiin "vahvistumaan maalle", heidät haluttiin samalla erottaa perheestään uudelleen kasvatettaviksi. Perheille ei kerrottu lasten osoitteita, ja sisarukset erotettiin toisistaan. Näin myös kirjan Lahja ja Ilona.

Lahja joutuu hyvin huonoihin oloihin: häntä kuritetaan ja kohdellaan käsittämättömän säälimättömästi. On vaikeaa kuvitella ihmisten pystyvän lastenkin kohdalla, mutta yllättävästi ihmiset aina kaikkina aikoina kaameuksiin pystyvät. Ilona taas pääsee kuin ottolapseksi, hänestä pidetään huolta, otetaan omaksi lapseksi. Ero lasten kohtelussa on häiritsevän osoitteleva. Kuvataan aivan ääritapauksia, ja paljon on varmasti mahtunut tämän skaalan välille.

LAsten äiti Helmi ryhdistyy lopulta hakeman lapsiaan, mutta sitä ennen hänen tarmonsa on kokonaan hukassa - ärsytävän hukassa, on pakko sanoa. Siksikään kirja ei jotenkin oikein kolahda, Helmin käytös harmittaa lukijaakin, eikä vain hänen poikaansa Aarretta. Aarren kohtalo jää auki, mutta hänelle lienee luvassa lisää surkeutta, sillä hän on kirjan lopussa matkalla kohti Neuvostoliiton rajaa ja uutta elämää.

Semisuositus. Orpolasten kohtelun esille tuominen on tärkeää, mutta kaunokirjallisena teoksena tämä ei minusta ole paras mahdollinen. On myös mielenkiintoista, että toisen maailmansodan aikaan sorruttiin tavallaan samantapaiseen lasten kohteluun, kun heitä lähetettiin turvaan Ruotsiin. Heitä ei tietysti viety perheistään pakolla, mutta silloinkin sisarukset erotettiin toisistaan, mikä tuntuu aivan käsittämättömän julmalta.