Sisällissodan kuvausta Heidi Köngäkseltä. Kolme kertojaa, hyvin karua ja köyhää arkea. Sandra joutuu isänsä kuoltua veljineen huutolaiseksi. Kirjassa ei kerrota, näkeekö hän enää koskaan veljeään, muita sisaruksiaan tai äitiään - he vain katoavat. Sandra löytää hyvän miehen, Jannen ja he saavat kovalla työllä oman torpan perheelleen. Janne joutuu kuitenkin puolivahingossa sisällissotaan ja melkein kuolee vankileirillä. Ei auta, vaikka kylän isännät ja suojeluskuntakin antavat hänestä hyvin positiivisen lausunnon: silti vieraat, tuntemattomat miehet tuomitsevat hänet valtiopetoksesta kuudeksi vuodeksi vankilaan. Armahdus tulee, mutta kotiin saapuu pelkkää luuta ja nahkaa. Onneksi hän siitä vielä toipuu, ja Sandra saa toivottavasti lisää onnellisia päiviä.
Sandran ja Lyytin, Jannen siskon, äänet olisivat minusta riittäneet. Kolmas kertoja, Klaara, jonka mummi Sandra oli, ei tuo tarinaan minusta oikein mitään lisää. Lyytille olisi mieluummin voinut antaa enemmän "puheenvuoroja".
Kerronta on sujuvaa ja koskettavaa. Naisten näkökulma tulee vahvemmin esille kuin Linnan Pohjantähdessä. Sandran elämässä ei ole mitään kovin ihmeellistä tai erikoista, mutta kertomisen arvoinen se ehdottomasti on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti